torstai 27. joulukuuta 2012

Liitelyä ja uutta lunta

Kinkun sulattaminen aloitettiin agilityllä eilen. Ei ollut oikeita ohjattuja vaikka "kouluttajia" oli paikalla parikin. Rata vaikutti ensi alkuun vaativalta, piirroskin on kopioituna ihan ilman lupaa.


11 oli ihan normaali hyppy. Roni ei ole mennyt pussia sitten pentukurssin, eli lähes vuoteen. Otimme sitä reilu puolen kymmentä kertaa erikseen eikä siinä alun apujen jälkeen ollut ongelmaa joten yhdistimme rataan. Radalla pääsi käyttämään monia vasta opittuja juttuja eikä siinä mitää erityistä vaikeutta ollutkaan. 12-13 väliä tehtiin muutaman kerran ja siitä 14 tarvin vähän oppeja mutta loppuun saimme pari puhdasta rataa, ilman keppejä tosin. Ja minulle tuli vielä tunne että minähän osaan. En panikoinut isommin, ajoitukset onnistuivat ja isompaa kiirettäkään ei ollut.

Tänään saimme 10cm uutta lunta ja kunnon vetovehkeet. Pitihän se sitten jo suksetkin kaivaa kaapista. N. 3km lenkin kävimme, koiran juostessa välillä vapaana. Latuja ei oltu aukaistu joten meno oli aika tahmeaa, nuo kisavehkeet ei sovellu tuonne pehmeään lumeen. Vauhti oli ehkä siksikin kaukana siitä mielikuvien pöllyävästä puuterilumesta. Mutta kevyt startti uudelle harrastukselle. Tavoitteena koiralle että isännälle ainakin triplasti parempi kunto ja isännältä -10kg kesään mennessä. Sitten voi agikin alkaa tuntumaan liitelyltä sekä tiukemmat käännöksetkin onnistua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti