keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Syttyy se

Roni syttyy agilityyn samaa vauhtia kuin blogin kävijämäärä nousee, uusi ennätys taisi tänään syntyä. Tänään (taas) tutkiskelin mistä suunnasta lukijat tulevat. Tietty porukka tulee tuttujen blogien kautta. Tänään tuli linkitys eräälle foorumille. Pitihän se lähteä tutkimaan mitä nuorten suosimalla saitilla kirjoitellaan. Suurin osa oli ihan normaalia liibalaabaa, pakotteista ja sen semmoisista. Yksi aihe pisti silmään ja alkoi mietityttämään.

Rotufoorumin kirjoittelu on ihan kuollutta. Mutta nämä nuoret bordercollien omistajat tunsivat että foorumilla on sellainen ilmapiiri, ettei sinne halua kirjoittaa. Kysymyksiin on saanut tylyjä vastauksia, rotuun tulevia arvostellaan jne. Rotufooruminhan pitäisi olla se paikka mistä saa luotettavimmat, ammattitaitoisimmat ja rodun tuntevat kommentit. Jos joku nuori bortsun omistaja kysyy mitä tehdä jos koira vetää remmissä, ei siihen kuulu vastata että miksi olet ottanut tälläisen rodun jota et saa opetettua edes remmissä kävelemään. Surullista, mutta totta. Tuollainen ilmapiiri siellä on. En sinne minäkään tykkää kirjoitella. Vaikken enää tähän ikään jaksa toisten mielipiteistä tai äksyilyistä nokkiinsa ottaa.

Jos ne ketkä oikeasti asioista tietää, ei aloittelijoita viitsi opettaa, ei tarvitse ihmetellä miksi messarissa äristään. Jos kukaan ei kerro, mistä kukaan uusi voi oppia. Jokainen, ihan jokainen on joskus aloittanut bortsun, tai jonkun muun kanssa. Kukaan ei ole silloin osannut kaikkea, ei läheskään. Jos joku tuntee toisin, että olisi ammattilainen heti syntyissään, voin sanoa että olet väärässä.

Nämä nuoret eivät saa apua rotufoorumilta, sitä haetaan sitten koiratcomista tai suomi24 tms. Sieltähän ne sitten parhaat neuvot löytyvät. Positiivista, positiivista, älä vain mene kieltämään sitä koiraa. Ei minullakaan ole kokemusta, remu on nyt 5,5vuotta. Sen koulutuksen aloitin lukemalla koiratcomia ja Tuire Kaimion pennun koulutus opasta. Opas jäi hyllyyn, huomasin hyvin nopeasti ettei se vain toimi remulle. Siis kokonaisuutena. Pari vuotta kuljettiin pitkin ojan pohjia, tehden vaikka mitä virheitä. Sitten tajusin hakeutua ohjattuihin koulutuksiin. Siinä oli jo huomattava vaikutus. Suurimman osan opeista olen silti saanut kirjoista ja netistä.

Lukuisat illat olen lukenut Virtasta, Fenneliä, Mujusta jne kirjoista. Istunut tietokoneella ja yrittänyt sisäistää artikkeleita tendingiltä, myytiltä, nietosvaaralta, bacteroidesia ja lukuisilta muilta. Sen lisäksi olen onneksi saanut apua toisilta harrastajilta kuinka nämä tiedot siirretään käytäntöön. Mutta pidän itseäni kuitenkin itseoppineena. Nykyiset tietoni ja taitoni olen kaivanut lukuisista paikoista, niitä on sovellettu vaihtelevalla menestyksellä käytäntöön. Tässä remu raasu on ollut kovimmalla koetuksella, koekappaleena. Mutta saa se ronikin osansa. Mutta eihän voi tulla hyväksi, jos et ota pienoisia riskejä, hae rajoja ja kokeile jotain mitä muut eivät tee. Jos seuraa opettajaansa täydellisesti, ei voi tulla sen paremmaksi.

Hih hei, sitten treeneihin. Pitkätukka juoksee agility kentällä. Tästäkin varmaan supistaan pitkin Suomea. :D

Mutta roni syttyy, sille syttyy silmiin se tulinen palo kun menemme kentälle ja hihnan irroittaa. Ei tarvitse hetsailla. Treeneissä kokeiltiin erilaisia ohjausvariaatioita samalla radalla. Taas opin paljon uutta, kuten Jaakotuksen, mutta en jaksa enempää niistä kertoa. Lisäksi pamauteltiin vähän keinua ja teimme A:n kontakteja. Syttymisen seurauksena sain palautella sitä takaisin lähetykseen useamman kerran. Sen jälkeen se kokeili että josko silti saisi peräpään nostaa ylös kun kyynärät on kuitenkin maassa. En suvainnut sitäkään. On sillä vaan huumorintajua, sain taas nauraa sille treeneissä useamman kerran. Ja hitto se alkaa olla nopea, ei paljon enää himmaile. Mutta ohjaukset, ne pitää olla tarkkoja, yhtään ei saa yrittää oikoa. Mutta edelleen se rauhoittuu kentän reunalle, laittaa aika pian makuulle.  

2 kommenttia:

  1. Joku blogisi linkkailija jäi siis kiinni! ;D Tuosta aiheesta kun oli keskustelu päällä, mulle tuli heti mieleen tuo kirjoittamasi pätkä. Sulta tulee hienoa teksiä, Jani!
    ..Ja otahan videota Ronin aksailuista, olisi kiva nähdä kuinka velipojalla sujuu! :) Tulevaisuudessa voisi siis harkita pentutreffejä agiliitokisojen merkeissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, kyllähän siitä jäljet jää. ;) Vastahan facen puolelle yhden videon laitoin, niissä nyt ei niin paljoa ole nähtävää että julkaisisin kovin montaa. :D Tai koirahan kyllä menee mutta ohjaajan meno on videolla(kin) aina niin takkuista. Mutta kyllä ois kesällä tarkoitus startata!

      Poista