tiistai 20. elokuuta 2013

I have a dream!

On tavoitteita, on Tavoitteita ja on unelmia. Meidän seuraava tavoite on keväällä 2014. Kisaaminen lopetetaan nyt, viimeisimmät kisat osoitti että pää kestää suuremmatkin kisat mutta paketti ei. Tänään on purettu parinkin ihmisen kanssa viikonlopun ratoja videolta. Tänään on myös tullut se tunne kun tajuaa jotain uutta. Agilitysta täysin ymmärtämätön tuttuni, erittäin hyvä mentaalipuolen kouluttaja avasi silmäni ja nosti pääni pois pensaasta. Tässä nyt alkuun video agiradalta. Hypärin videota en edes kehtaa esille laittaa, niin käsittämätöntä konttausta se on.

https://www.youtube.com/watch?v=Ko_mvAOngrc&feature=youtube_gdata_player

Radan jälkeen, vielä sunnuntainakin olin siinä uskossa että rata kaatui kepeille. Tänään silmäni avattiin ja ymmärsin syyn. Kepit olivat seuraus, syy oli vajaa ohjaus putkeen ennen keppejä, täpärä pelastus ja tästä johtuva helpotuksen/turhautumisen tunne. Minun focus hajosi tässä kohtaa ja loppurata mentiin ainoastaan hyvän koiran ansiosta puhtaasti. Mun helma synti, keskittyminen purkautuu turhautumiseksi heti virheen tullessa.

Onneksi turhautuminen ei kohdistu koiraan sekä tiedostan omat puutteeni. Tai kohdistuuhan se tavallaan, vajaa ohjaus tuottaa virheellisiä esteitä mutta pyrin olemaan huomioimatta niitä ettei koira ymmärtäisi olevan väärällä esteellä. Irtoaminen on hyvällä mallilla, estehakuisuus on hyvällä mallilla, esteiden lukittuminen parantuu koko ajan. Nyt vain ohjaajan pitää löytää keinot olla koiraa edellä ohjaamassa ohjusta oikeaan suuntaan. Ohjaajan pitää myös keskittyä omaan hommaansa että keskittyminen kestää epäonnistumiset. Kilpailuhengen, täydellisyyden tavoittelun ja itsekritiikin aiheuttama turhautuminen pitää päästää valloilleen vasta kun koira on autossa. Onneksi agility on ronille laji jossa se ei ota painetta mun mielentilasta. Kehittymistä täytyy tapahtua joka suuntaan mutta onneksi sen tiedostan ja siihen pyrin, kaikin keinoin.

Mulla on unelmia, niin isoja ettei niitä kehtaa ääneen sanoa. Mulla on tavoitteita, yksi on saada henkinen puoli kuntoon. Entisenä urheilijana ymmärrän henkisen puolen tärkeyden. Kaikki lähtee ohjaajan päästä. Seuraava tavoite on saada paketti kasaan keväälle 2014 jolloin on tarkoitus palata kisaamaan. On myös Tavoitteita, kuten saada leivottua ronista agivalio.

Samalla tavalla on harrastajia ja on Harrastajia. Voiton tahto ja unelmat tekee voittajan. On suomalaista fairplay puhetta että täytyy olla hyvä häviäjä. Se on mun mielestä väärin, "kaikki pelaa" systeemi on väärin. Kaikilla pitää olla mahdollisuus pelata mutta voittajat täytyy löytää, heidän pitää päästä kehittymään. Voittaja inhoaa häviämistä, turhautumisessa ei ole mitään väärää vaan se osoittaa että on tosissaan. Puulaakia voi pelata kuka tahansa. Voittajat lähtee NHL:n, heillä on unelmia ja he tekevät unelmien eteen töitä. Voittajilla on mennyt useammat mailat hävityn pelin jälkeen, turhautumisen vuoksi.


8 kommenttia:

  1. Onneksi agilityssä ainakin ykkös ja kakkosluokassa kilpaillaan vaan itseä vastaan; omia aiempia suorituksia ja aikoja vastaan siis ja niillä muilla kilpailijoilla ei niin ole väliä. Siihen on onneks vielä pitkä matka meillä kaikilla et tarvii alkaa voittamaan ne muut kilpailijatkin sen lisäks et voittaa ne omat edelliset ennätykset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voittaja voi olla vaikkei kisaa voittaisikaan. Mutta on ihmisiä jotka kilpailee voitosta jo ykkösluokassa. Se että on tyytymätön suoritukseensa tarkoittaa sitä ettei ole voittanut edes itseään. Siitä johtuva turhautuminen johtuu häviämisen inhoamisesta. Ja jos häviämisellä ei ole väliä, ei ikinä tule voittajaksi. Onneksi mun tuttavapiirissä ei ole ihmisiä jotka purkavat turhautumisen koiriin. Mutta useampia on joista tulee vielä voittajia.

      Poista
  2. Mistähän lähtien kakkosluokassa ei ole tarvinnut kisata muita vastaan ja muilla ei ole väliä? Ei siellä riitä että saat nollan, siellä pitää sijoittua jotta se nolla on myös luva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvoin on semmosta kakkosluokan rataa enää missään on että siellä tulis enempää kuin 4-5 aliaikaista nollaa, eli nopeella koiralla kun saa nollan niin on melko todennäköistä että myös sijoittuu.
      Niin paljo ihmiset kuitenki tykkää huvikseen kisata 1-2 luokissa hitailla koirilla, joilla ne ei edes halua kolmosiin koska siellä ei pärjäis semmosella kuitenkaan.

      Poista
    2. Mutta siinä tulee se ero. Kaikki ei ole pelkästään tuloksen tai sijoituksen perässä. Vaan sen tuloksen pitää olla hyvä. Kuten meidän eka tokokoe. 169pst ja alo1 mutta silti mua harmitti. Enkä aio mennä ikinä allun kokeeseen. Mä en kestäisi sitä ajatusta että tulos on saatu säälipisteillä. Joillekin se on ok, joillekin se ei ole olennaista. Sama agilityssa. Kolmosissahan se kisaaminen vasta oikeesti alkaa mutta ykkösen ja kakkosen aion käyttää hyödyksi matkalla. Varmistelemalla saadut nollat ei paljon lämmitä kun kolmosissa sillä ei enää pärjää.

      Poista
    3. Kyllä mää voin rehellisesti sanoa, että siellä ykkösluokassakin haluan olla paras ja nopein. Tai ainakin siellä parhaiden ja nopeimpien joukossa. Haluan, että mun ohjaus ykkösluokassa olisi samanlaista kuin joskus tulevaisuudessa kolmosluokassa. Toki toinen koira on mulla sellainen, jonka kanssa ei edes varsinaisesti voi varmistella, mutta mokailla senkin edestä.

      Koskaan en oo ajatellut, etteikö ykkösluokassa tarvitsi kilpailla. Mää ainakin kilpailen. :D Vaikkei sitä nollarataa tulisikaan, niin siinä vaiheessa kilpailen itseni kanssa siitä, oliko rata mistään kotoisin. Hyvä hylly voi olla parempi kuin väkisin väännetty, tahmea nollarata (ei sillä, että olisin nollarataa koskaan kisoissa juossut... :P).

      Vaikka tämmöinen kilpailuhenkisyys ja täydellisyyden tavoittelu on jonkun mielestä varmasti ihan naurettavaa ja väärin, niin... Toistan saman ku Jani; onneksi omassa tuttavapiirissä ei ole tyyppejä, joilla se (ihana kamala) turhautuminen kohdistuis millään tavalla koiraan. Aina ihan omaan itseen se kohdistuu, kuten kuuluu!

      Poista
  3. No jos lähtee sillä asenteella kisaamaan että ei mun tartte parastani pistää kun siellä on vaa hitaita koiria ja ei ne niitä nollia saa nii mikä järki on sitte kisata? Senkus treenaa vaa koko elämänsä. Turha tommosella asenteella on lähteä tavoittelemaan mitään. Kisathan on juuri sitä varten että siellä otetaan mittaa toisista nii paljo ku pystyy. Nyt kun itse kisaan kolmosissa nii en minä voittoa tavottele vaan puhasta nollaa. Minä sen tiedän etten voi voittaa tämän alueen huippuja mutta mää voin tehä nollan ja helvetin hyvän ajan ja kyykyttää niin monta ku pystyn.
    Mulle se on 100% suoritusteholla tai sitte o sama lähtiä kotia. Mutta kuten Jani kirjotti, on harrastelijoita ja sitten on voittajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli myös mieleen, että kuka tietää, onko jollain meistä vielä pitkä matka esimerkiksi kolmosluokkaan? Sinne voi nousta hetkessä, kun palikat osuu kohdilleen. Sen takia oon hyvinkin tosissani jo nyt ykkösissä. Musta on reilua koirallekin, että alusta saakka tehdään täysillä eikä niin, että sitten kolmosluokassa yhtäkkiä yritetään alkaa skarppaamaan ja juoksemaan helvetin lujaa. Mää yritän fiksumpien ja taitavampien ohjauksessa opettaa koiralle, että kun mennään niin mennään täysiä. Niin sitä itekin valmentautuu sinne vähän totisempiin ratoihin, missä ajoilla ja linjoilla on jo väliä. :)

      Poista