Bradi ja tottis, sanat ei riitä...

Käväsin bradin kanssa pitkästä aikaa tottiskentällä. Sateen pehmittämä kivituhka on hyvä alusta toipilaalle. Tuo draivi, selittämättömän mahtava draivi. En tiedä, oikein rinnasta puristi kun bradin kanssa touhuttiin. On siinä niin paljon potkua, aivan käsittämättömästi. Oikein kädet syyhyää kun sen kanssa alamme tottista pikkuhiljaa vääntämään. Tähän asti menty vielä hyvin vähällä. Luotu suhdetta ja olen etsinyt koiran rajoja, jotka ei vielä ole tulleet vastaan. Vaikka se on ihan hullu, on sillä hermot. Se patoaa hienosti eikä se ääntele, ei mitenkään. Otimme seuraamisen lähtöjä, palkka mukaan lähtemisestä lelu kainalossa. Jep, bradi on 100 varmasti mukana, valmiina kuin sotilas. Ei katkeile kontakti, ei repeile nahoistaan, vaan kun vapautus tulee niin taivas repeää. Tai siltä se ainakin minusta tuntuu.

Tämän pitempää analyysia ei nyt ole tulossa, kunhan piti päästä hehkuttamaan. Mun pienisuuri jätkä. Tai ei se nyt ihan pieni, 53cm ja 16kg. Ronin rinnalla se on pieni. Mutta sisällä on jotain suurta. Varmasti kaksi koiraa yhdessä paketissa, niin paljon sieltä kumpuaa. No joo, menee jo hehkutukseksi. Mutta nyt alan valjastamaan tätä kaikkea käyttöön.

Ja ennenkaikkea, kun tulimme kentältä kotiin, poika halusi syliin, kirjaimellisesti. Sen jälkeen painui sohvalle nukkumaan. On se vaan, en keksi sanoja...