sunnuntai 17. marraskuuta 2013

High speed rocket

Jahas, jos väliin blogiakin. Mitähän me ollaan tehty. Bradin kanssa palailtu rutiineihin varovasti. Vielä pelottaa kovin rajusti koiraa leikittää enkä esim nakkele sille leluja. Tuo hullu vaan saa leikistä kuin leikistä hurjaa. B:n kans on jumituttu aktiiviseen perusasentoon. Seuraamisen aktivointi jalkaa liikuttamalla on saatu sille mallille että B:llä on mallikas sivulta-eteen pyörähdys. Joo, nyt ei joku ole mennyt kuten piti.

Otin videokameran ja nettikoutsin avuksi ja aloimme purkamaan syitä, siis mitä kaikkea ohjaaja on taas väärin tehnyt ja kuinka hyvin olen onnistunut vahvistamaan vääriä asioita. No syyhän löytyi, vapautus vahvisteelle ei tule oikea aikaisesti ja bradille ei ole selvää milloin ja mistä vahviste tulee. Muutakin sanomista treeneistä löytyi ja selkään olisin kuulemma saanut jos koutsi olisi paikalla ollut. Noo, sooloilut on taas sooloiltu ja ryhdistäydytään. Palkan paikalla, suunnalla ja oikea aikaisuudella ongelma lähes hävitetty parissa päivässä. Siitä huolimatta että nuo bortsut oppii väärätkin asiat nopeasti, on niitä myös helppo korjata.

Ronin kanssa alkaa olla takuuvarmaa aktiivisuutta ja alamme pikkuhiljaa aktivoitumaan myös liikkeiden kanssa. Aktiivisuus on sillä tasolla että tekniikka ei pysy mukana. Ja selvähän se on kun toukokuun jälkeen ei juuri olla liikkeitä tehty. Nyt aletaan rakentamaan sitä oikeasti 10 pst seuraamista.

Mua jäi harmittamaan suunnattomasti kun en saanut ilmoja sisään marraskuun aksakisoihin. Mutta torstain treenien jälkeen ei harmittanut enää pätkääkään. Eihän mulla saakeli tuo tykki pysy enää käsissä. :O


Treeni meni kutakuinkin näin. Heti alkuun vahvistin 3 hypyn merkkausta. Silti se oli millistä kiinni että se luki kolmosen takaakierron ja minun kärsi lähteä liikkeelle. Sitten tulikin seuraava ongelma. Jos ohjasin 3 hypyn jaakotuksella niin roni luki seuraavaksi 2 esteen. Jos ohjasin 3 hypyn pyörähtämällä mukana niin se karkasi 14 esteelle. Ihan hyvä että koiralla on itsenäisyyttä ja lukitsee nykyään esteet mutta sitten tuleekin tämmöiset ongelmat. No saimme muutaman kerran tämän onnistumaan mutta sitten tökkäsi 5 takaakierrolle. Mun liike kun pysähtyy niin roni tekee todella herkästä kiellon vaikka niistäisin sitä yli. Vahvisteltiin tätäkin erikseen. Kokeilin tähän myös pakkovalssijaakkoa mutta mulle tulee liian kiire karata 3 esteeltä. Avokulmasta kepeille osuminen on arpapeliä, niitä pitää vahvistaa. putkeen irtoaa hyvin ja 9 ei ollut  mitään ongelmaa kunhan minä pysyin linjassa. Loppua ei tosissaan tehtykään kun minulta loppui kunto tuon raketin kanssa. Äitiä alkaa tulla ikävä kun roni tulee niin hiton lujaa ja sen lisäksi alkanut lukemaan esteitä. Itsevarmuutta on löytynyt kivasti ja nyt ollaan taas askelta lähempänä tavoitteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti