Mulla on parikin tekstiluonnosta tulossa, mut nyt tuntuu etten saa yhtäkään valmiiksi. Ei niissä mitään ihmeellistä ole, kunhan taas pohdiskelen asioita. Mä olen saanut taas asioita selväksi päässäni, niin niitä ei tule puitua täällä. Nyt olen keskittynyt tekemiseen. Tästä päivästä oli pakko tulla kirjaamaan ylös puhelimella. Ronin tekeminen on nykyään niin hyvää, pitkiin aikoihin ei ole tullut ongelmia. Tänään huomasin että laitan myös itseäni likoon eri tavalla. Se ei tarkoita mitään hullua hulabaloota, ei riehumista eikä innostamista, vaan olen hyvin passiivinen mutta avoin. Otsasuonet ei syki, hampaat ei kiristy, vaan toiminta on rauhallista ja mustavalkoista.
Tänään meni jo pidemmällekin. Tottistreenit loppui siihen kun makasin selälläni ja roni lelu suussa päälläni. Tästä jäi vaan niin hyvä fiilis. Sanatonta yhteispeliä, mustavalkoista toimintaa ja koiran sekä ohjaajan vapautuneisuutta. Tottikseenkin on nyt löytymässä se "flow". Mun ei tartte houkutella, ei innostaa, vaan roni tekee innoissaan ja ilman paineita. Ainoastaan sen vuoksi että olen muuttanut omaa toimintaani sekä opetellut palkkaamaan koiran.
Tähän pisteeseen olen päässyt opiskelemalla monien kammoksumaa teoriaa. Sitä mistä kaikki lähtee. Ei tarvitse saada käteen sopivaa koiraa, vaan koiraa viedään sen vahvuuksilla. Tämä on vaatinut nöyrtymistä. Matka on vasta alussa, mutta nyt pääsen toteuttamaan sitä mitä olen halunnut. En halua kouluttaa koiraa, vaan haluan oppia kouluttamaan koiraa. Koiran istumaan opettaminen on helppoa. Mutta kun miettii miten sen saa istumaan nopeammin, voimakkaammin ja innokkaammin. Siinä on se minkä haluan oppia. Toistan taas kliseisen lauseen: "päämäärä ei ole tärkein, vaan se matka miten sinne kuljetaan".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti