maanantai 28. huhtikuuta 2014

Nostetaan rimaa, ja heti kerralla kunnolla

Pari päivää sitten julkistettiin uutinen että vuoden 2015 Agilityn Sm-kisat järjestetään Oulussa. Siitä se ajatus sitten lähti, ja karkasi sfääreihin. Noihin geimeihin on päästävä mukaan. Ajattelin tämän jo syksyllä kyteneen ajatuksen julkistaa jotta treenaamiseen tulee oikea draivi enkä pääse luistamaan. Lyön nyt sitten tavoitteeksi päästä ronin kanssa mukaan 2015 Agilityn Sm-kisoihin. Itse kisoihin ei tule tulostavoitteita.

Ja mitä tämä tarkoittaa? Nostan agilityn nyt ykköslajiksi, aloitetaan armoton treenaaminen. Ilmoitin jo ensikesän treeniryhmän ohjaajalle että ruoska saa heilua, ei armoa. Ja tietty kisata pitää myös paljon, tällä yhdellä ykkösten nollalla olemme aika kaukana 7 nollan kolmosluokasta vaatimuksesta. Onneksi mulla on muutama treenikaveri jolta saan tukea (ja ruoskaa) tavoitteen kanssa.

Tiedostan omat heikkouteni, mutta siitä huolimatta tiedän että tuo tavoite on mahdollista saavuttaa. Tiedostan missä pitää petrata, eritoten jätän hyödyntämättä osan nopeudestani. Mutta eritoten tiedostan myös vahvuuteni. Vähäpätöisimpänä ei ole ainakaan mielenhallinta. Eikä ainakaan se että mulla on mahtavan hieno koira joka antaa paljon anteeksi mun virheitä. Tässä jää vuosi ja kuukausi aikaa kerätä ykkösistä 2, kakkosista 3 ja kolmosista 7 (joissa pitää olla mukana tupla) nollaa. Aloitetaan lauantaina.

2 kommenttia:

  1. Hieno tavoite ja varmasti saavutettavissa! Kunhan muistaa pitää ilon mukana, ettei pipo ole liian kireällä :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilon kautta. Ohjaajalle pitää saada pieni paine, ei koiralle :)

      Poista