torstai 3. huhtikuuta 2014

Hajatelmia taas vaihteeksi

Tokokokeen jälkeinen mietintä tauko, nyt pitää suunnitella miten tästä edetään. Koe oli siis välietappi, tarkistus siitä että olemme menossa oikeaan suuntaan. Nyt palaamme takaisin perusjuttuihin ja pohjan rakentamiseen. Mikään kiire ei ole edetä vaan saada tekeminen sille mallille että eteneminen on järkevää. Nyt tilanne on se että vietti on koko ajan nousussa mutta mielentila pysyy hyvin kasassa. Roni ei tohota, ei häslää, vaan suorittaminen on varmaa ja keskittynyttä, vietti on hallinnassa. Sekä agilityssa että tokossa. Agilityssäkin pysyy rimat ylhäällä, kuuntelee ohjausta mutta menee lujaa ja ennenkaikkea puhtaasti. Hyvästä viettitilasta kertoo seminaarin aikainen kuva, seuraus vietissä toimivan koiran huolimattomasta palkkaamisesta.


Seminaarin ratapiirrokset saan myöhemmin, ne ei taida tähän postaukseen ehtiä. Mut älytön hinku treenaamaan syntyi seminaarista. Ennen ekaa rataa jännitti kuin kisoihin olisi menossa. Katsomossa ihmisiä joita yleensä nähnyt vain SM-kisojen tuloslistoilla. Rata kuin suoraan samoista kisoista. Mut kun näin että muutkin on vain ihmisiä eikä se heillekään ole helppoa, eikä tauko ole vienyt meitä ainakaan huonompaan suuntaan, rentouduin ja sainkin radoista kaiken irti. Mun ohjaaminen on menossa kokoajan kohti sitä tilaa, jossa se vain tulee, miettimättä.

Olen nyt saanut kehuja useasta suunnasta rauhallisesta ja johdonmukaisesta koiran ohjaamisesta. Sekä olen nähnyt ettei se mahdotonta ole päästä treenaamalla korkeallekaan tasolle. Itseluottamus on hyvä, mä kehityn, koira on erinomainen ja vain taivas on rajana. Kovaa työtä niin eiköhän se tuloskin sitten tule. Ja ennenkaikkea se tulos tulee sitten sellaisella suorituksella kuin itse haluaa. Eikä tarvitse kiertää helpoimpia tuomareita saadakseen koiranettiin tuloksia. Ja vaikka ei tulosta tulisi, niin aivan älyttömästi opin koko ajan. Ja kun pohjat on hyvät, tulee jossakin vaiheessa eteneminen tapahtumaan nopeastikin.

Seminaarissa ja sen jälkeen mietin jatkuvaa vänkytystä agilityn estekorkeuksista ja kuinka pikkumakseilla on vaikeaa. Seminaarissa oli pirun nopeita koiria, alkaen 45cm säkäkorkeudesta, joilla ei tosiaankaan ollut ongelmia 60cm esteiden kanssa. Se vain on niin että kun fysiikka ja rakenne on kunnossa, hyppytekniikka kohdallaan, ei tuo ole korkeus eikä mikään.

Bradista sen verran että seuraamisen alkeet, maahanmenot jne alkaa olla hyvin hallussa, jatkuvat sairaslomat vain seisauttavat treenit. Taas on tassu kipeä, ei tykännyt vasta parantunut haava sisarusten kanssa juoksemisesta. Mutta parannellaan nyt kotona. Hakuhommat on taas ollut molemmilta jäissä, sekään ei edisty. Ronin nouto on kanssa jäänyt niin vähille ettei sekään ole edistynyt. Se täytyy nyt ottaa työn alle kun siihen tökkää monet jutut.





4 kommenttia:

  1. Nostan käden ylös - olen yksi monien joukossa, joka välillä vänkyttää rimakorkeuksista. Mulla itsellä ei ainakaan pointti ole ollenkaan siinä, etteikö maksikokoinen koira niiden rimojen yli voisi päästä nätisti, vaikka olisikin alarajalla koonsa puolesta. Yksinkertaisesti on vaan hiukan hullunkurista, että vain maksit hyppivät itseään korkeampia hyppyjä. En näe siinä kauheasti järkeä.

    Esimerkiksi A:n pysäytyskontakteista mulla on samanlainen fiilis - ei se ehkä ole koiralle hellävaraisin tapa suorittaa. (Siksipä nyt tilaisuuden tullen lähdetään tekemään juoksuA:ta ensin Nemolle ja sitten toivottavasti Nalalle.) Maksirimojen yli Nemo kyllä pääsee, ei sillä, mutta 55cm voisi mun mielestä olla ihan maksimikorkeus luokassa kuin luokassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa minit hyppii monesti suhteessa samankokoisia hyppyjä. Max 55cm tarkoittaisi min 45cm hyppyjä ja roni, nemo ja moni muu tulisi sellaisilla aivan liian lujaa. 65 voin minäkin jättää pois.

      Poista
    2. Hmm, en tiedä allekirjoitanko tota, että tulisi liian lujaa. 50cm hypyillä Nemo ainakin pelaa vielä ihan pideltävyyden rajoissa. Mutta samaa mieltä siitä, että 65cm voisi jättää pois. 60cm vielä menee, kun ei sellaisia korkeuksia tarvitse treeneissä säännöllisesti vaatia. :)

      Poista
    3. Me ei ikinä treenata alle 55cm kun ohjaaminen on ihan erilaista vauhdin vuoksi. 45 tollanen tulee juoksemalla yli...

      Poista