perjantai 30. toukokuuta 2014

Urheilukoiria ja uskomuksia, valituksia ja riskinottoa, eli koiraurheilua.

Jos pitkästä aikaa päivittelisi tänne juttuja. Treenikuvioista en jaksa taaskaan tarkemmin kertoa. On ollut aksassa viikkotreeneissä SM-ratoja ja Moilasen Mikan koulutusta ja omia treenejä. Roni pelittää hienosti, ohjaaja ei ole päässyt vielä ihan samaan tilaan mikä tuntui talvella treenatessa. Moilasen koulutuksesta sen verran että iltapäivällä oli sellainen valssihässäkkä mistä en uskonut ikinä selviäväni. Mutta niin vain mentiin pätkä läpi, ja kaiken kukkuraksi teimme nopeimman ajan, jätimme sekunnin verran kolmosluokan kisaavia, nopeita koiria. Bradin kanssa jatkettu alkeisjuttuja ja pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Tottiksessa junnataan samoja perusjuttuja, edistystä ei tapahdu treenaamisen vähyydestä johtuen. No, jospa se siitä.

Roni kävi lääkärissä mystisen kipuiluongelman vuoksi. Selkä ja jalat röngtattiin eikä mitään löytynyt, polvetkin todella hyvät kuvissa että tunnustellessa. Eli nyt jatketaan ajatuksella että koira on terve ja kipukohtaukset lihasperäisiä, fasettia tms. Varulta viikon lepo ja tulehduskipulääkitys jos jossakin on joku tulehdus. Sen jälkeen nostetaan liikuntaa pikkuhiljaa ja sitten palataan treenaamaan. Lihashuoltoon panostetaan vieläkin enemmän ja jos senkin jälkeen kohtaus uusii niin sit otetaan magneetit ja tutkitaan tarkemmin, tässä vaiheessa en minä, eikä lääkäri nähnyt aiheelliseksi saada väkisin kohtausta aikaan, eikä tehdä tuon isompia tutkimuksia.

Mutta ronin luusto on kauttaaltaan kuvattu priimaksi, osittain 2-3 kertaan. Eli terve koira. Sen lisäksi osoittaa lahjakkuutta useissa lajeissa, hyvää luonnetta ja voimakkaita viettejä. Eli selkeää jalostuskoira ainesta. Varsinkin nykyään kun olen tajunnut ettei ronin takaa tulevat terveysriskit ole, muihin verrattuna, mitenkään ihmeellisiä. Mutta tää jää nähtäväksi tulevaisuuteen. Aijon saada sille tuloksia ennenkuin ajatustakaan jalostetaan sen pidemmälle. Mutta näiden ominaisuuksien lisäksi, mun mielestä erittäin tärkeä seikka jalostuksessa on, että se paimentaa. Ja se paimentaa luontaisesti.

Sitten tuossa aamutuimaan sain linkin yhdelle blogisivulle jossa taas mietittiin agilityn maailmaa koirien ja niiden terveyden kannalta. Treenikaverin kanssa mietimmekin sitten koiraurheilua ja sen vaatimia ominaisuuksia. Koiraurheilu, on sitten kyseessä mikä laji tahansa, on koiralle rankkaa ja osittain luonnotonta liikkumista. Monesti kuulee agilityn hyppykorkeuksista, pk-hypyn korkeudesta jne. valittamista. Tietyt rodut vain pärjää ja huipulle mieliäkseen täytyy ottaa tietyn rotuinen koira. Ja kaikkea muuta vastaavaa.

Seuraavaksi minun mielipiteeni asiasta. Pärjätäkseen jossakin lajissa, koiran pitää olla hyvä, fyysisesti että henkisesti. Jokainen murre ei saakaan päästä huipulle asti jotta menestyksellä on joku arvo. Agilityssa murehditaan sitä että kun bortsut on niin ylivoimaisia, esteet liian korkeita jne. Terveelle, hyvärakenteiselle koiralle ne eivät ole liian korkeinta. Jos estekorkeuksia esim makseissa tiputettaisiin, touteutuisiko monien toivoma "fair play-kaikki pelaa" systeemi. Eiköhän ne bortsut olisi silti nopeimpia ja sama itku jatkuisi. Ihan sama kuin alkaisin vaatimaan koripallokorien madaltamista, kun olen niin persjalka etten yllä donkkaamaan. Suomalainen "kaikki pelaa" systeemi on muutenkin perseestä, ihmistenkin urheilussa.

Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä ettei koiraurheilu suoraan riko koiria, vaan koiraurheilu tuo esiin puutteita rakenteessa jotka eivät muuten tulisi näkyviin. Tästä tietenkin pois suljetaan tapaturmat. Eli jos koira särkyy ilman syytä, pelkästä rasituksesta, on sillä geneettinen puute joka tuli esiin normaalia kotielämää suuremmassa rasituksessa. Jos koira ei fysiikkansa tai rakenteensa puolesta ole sovelias lajiin, on vain omistajan tyhmyyttä väkisin sitä hypyttää. Paljon näkee koiria joiden hyppytekniikka ei ole hyvä, ja fysiikka ei tahdo riittää 60cm agilityhypyn ylittämiseen ilman ääretöntä keskittymistä ja itsensä kasaamista. Minusta silloin on koira väärässä lajissa ja omistaja saa syyttää itseään jos koira rikkoontuu.

Sama juttu pk-puolen metrisessä. Siitä pääsee kyllä yli jos koiralla on tekniikka ja fysiikka kunnossa. Vahinkoja esteen kanssa sattuu mutta se on ohjaajan ottama riski, jos koira loukkaa itsensä. Mun mielestä kuitenkin PALVELUSKOIRAN pitää vain päästä esteestä yli ja sen on oltava tuon korkuinen jotta lajilla on mahdollisuus yhtään mitata koiran ominaisuuksia.

Eli mun mielestä on turhaa vinkua noista asioista. Korkealla tasolla kisaaminen edellyttää ohjaajalta riskinottoa ja koiralta hyviä ominaisuuksia. Kaikki eivät pääse, eikä saa päästä huipulle, jotta erot saadaan aikaiseksi. Olen nähnyt 45cm korkeita koiria jotka suorittavat agilitya helpon näköisesti, tai tuovat sen pirun kapulan sen metrisen yli puhtaasti hyppäämällä. Se vain vaatii hyvän koiran. En mäkään vingu että suojelumaalimiehet eivät saa kuormittaa noin paljon koiraa jotta pärjäisin bortsun kanssa kisoissa. Mun koiralla ei ole ominaisuuksia lajiin ja siksi sitä ei harrasteta. Vaikken epäilisi yhtään etteikö perusbortsun ja osaavan maalimiehen kanssa ipo1 ja 2 olisi mahdollisia, se ei ole vain tarkoituksenmukaista.

Vielä toinen villitys, tuli selväksi varsinkin ronin kuvioita miettiessä. Kaikenmaailman homeopatiat, osteopaatit ja yleensäkin koiran käyttäminen jossain gurulla 2 viikon välein. Olen perinteisen lääketieteen kannattaja enkä usko noihin uskomushoitoihin, eli en usko niiden toimivan mun koirallakaan ;) Enkä usko että koira tarvitsee mitään hoitoa 2 viikon välein, jos sen fysiikka on kunnossa, sen lihaksistosta huolehditaan hyvin ja rasituksen ja levon suhde on oikea. Jos se on jumissa 2 viikon välein niin olisi syytä katsoa peiliin.

Tarpeellisin apuväline onkin peili, jota suurin osa tarvitsisi. Jos koira ei toimi, sitä ei kiinnosta tai se on muuten vain paska. Se on jumissa, menee rikki rasituksesta tai hypyt on liian vaativia. Tai mitä tahansa muuta koiriin ja niiden kanssa harrastamiseen liittyvää. Motivointi, yhteistyö tms tökkii.  99,9% syistä löytyy peilistä, jos ei sitä jossain vaiheessa älyä, kannattaisi vaihtaa pehmolelukoiraan. Koiraa ei ole pakko omistaa, eikä sen kanssa varsinkaan ole pakko kisata tavoitteellisesti. Jos taas jo lähtökohtaisesti haluaa kisata tavoitteellisesti, kannattaa rotuvalinta tehdä lajia silmällä pitäen. Hyvä kouluttajahan vie puutteellistakin koiraa pitkälle, mutta aika harva on niin hyvä.



7 kommenttia:

  1. Olen kanssasi eri mieltä tuosta kasaamisesta ennen hyppyä.
    Koiran nimenomaan kuuluu kerätä/kasata itsensä hyppyyn ja ponnistaa terävästi. Sain tähän erittäin hyvän linkin:

    http://www.kolumbus.fi/oili.pete/juttuhyppyseminaari.htm

    Jos koira tekee matalaa, pitkää ja etupainoista hyppyä , se rasittaa sen etuosaa kohtuuttoman paljon ja siitä tulevat ongelmat: rimat agilityssä ja rapsimiset tai kaatamiset pk-hypyissä.
    Kyllä koiraurheilu myös rikkoo koiria. Ihan samalla tavalla kuin rikkoo ihmisurheilijaakin. Nyt belggareitten MM-kisoissa tapahtui paha liukastuminen C-osan piilolle menossa ja mitalin kannassa kiinni ollut koira tärveli takajalkansa. Pk-hyppy on myös mahdollinen rikkoja. Nuo MM-tapahtumat ovat tietenkin tapaturmia, jotka mainitsitkin.
    IPO 1 ja 2 eivät todellakaan ole tarkoituksenmukaisia bordercollielle ja harva, hyvä maalimies alkaisi edes kouluttaa. Se on paljon muutakuin kuin kuormaa. IPO-koiria on kuitenkin tarjolla liian kanssa. Juurikin niin, että, jos haluaa harrastaa juuri tätä lajia, valitsee sen koirankin siihen sopivaksi.

    Tuosta terveysvillityksestä olen ihan samaa mieltä. ELL ja ortopedi ovat luotettavaimmat. En usko homeo-ynnä muihin paatteihin.
    Peiliosion kanssa olen myös samaa mieltä. Mutta prosenttiluvun pienentäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai pitää kasata itsensä ennen hyppyä. Mutta esimerkiksi agilityssa kasaaminen tapahtuu huomaamattomasti, ei siten että koira joutuu tosissaan keskittymään hyppyyn.

      Ja rikkoutumisella tarkoitin että tapaturmat rikkoo koiria, ei sinänsä laji. Terve koira ei mene noissa rikki ilman tapaturmaa. Enemmän koiria rikkoontuu metsälenkillä. Mitä kuulemma toiset välttää ettei kisakoira särje itseään metsässä...

      Poista
  2. Pakko koputtaa puuta mutta itselläni on ollut metsässä liikkuvia koiria jo 17 vuotta. Paljon on liikuttu ja tullaan liikkumaankin. Yhtään tapaturmaa ei ole sattunut- onneksi. Meillä on ollut hyvää tuuria. Leikkiessä voi sattua vaikka mitä.
    Koiraurheilussa kyllä ihan terveenkin koiran on mahdollista rikkoontua. Moni laji on kova ja vaativa koiran fysiikalle. Eikä siihen rikkoontumiseen tarvita tapaturmaakaan- riittää laji, joka vaatii paljon. Kyllä minua itseäni ajatteluttaa oman koiran suojelutreenaaminen. Otan siinä rikkoontumisen riskin.
    Tokossa, mejässä ja nomessa ei ole suurtakaan vaaraa.
    Kyllä tämä malimainen seuraaminenkin ottaa ihan varmasti niskaan ja rankaan. On se niin äärimmilleen vietyä. En itse edes pidä sitä erityisen tavoiteltavana, enkä osaa kouluttaakaan moiseen.

    VastaaPoista
  3. Mä olen sitä mieltä, että tervekin koira voi mennä raskaassa lajissa rikki. Jos treenaa vaikka agilityä monta kertaa viikossa täydellä teholla, voi koira mennä jossain vaiheessa rikki, vaikka koiralla sinänsä olisi lajiin hyvät ominaisuudet ja ohjaaja tekisi kaiken "oikein". Laji on vain niin vaativa ja rasittava, että ihmettelen suuresti, jos aktiivinen agikoira ei saa ikinä elämänsä aikana mitään ongelmia kroppaansa. Ja minusta tuo on väärä ajattelutapa, että koska kaikki eivät saa päästä huipulle, on esimerkiksi hyppykorkeuksien agissa ja pkssa oltava kohtuuttoman korkeat, jotta vain parhaat pärjäävät. Jos halutaan eroja luoda hyvien ja vähemmän hyvien välille, pitäisi se tehdä muuten kuin riskeeraamalla koiran terveys . Ihminen on kuitenkin pohjimmiltaan kunnianhimoinen ja ahne, niin kun vaatimustaso kasvaa, kasvaa se riskikin siihen loukkaantumiseen. Erot pitäisi vaikkapa agilityssä luoda vaikeammilla radoilla kuin 65-senttisillä hypyillä. Ja pkssa jättää edes ne puiset hyppyesteet pois ja korvata kankaisilla taikka keksiä muuten vähemmän vaaralliset liikkeet , jotka kuitenkin loisivat niitä haluamiasi eroja hyvien ja huonojen välille. Minusta kaikilla pitäisi periaatteessa olla samat mahdollisuudet edetä ja pärjätä rodusta ja lajista riippumatta, muutenhan kaikilla on agissa kohta enää bortsuja ja musta on kauhean kiva nähdä eri rotuja siellä kolmosissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos treenaa esim agilitya monta kertaa viikossa ja koira menee rikki, ei sitä riko laji vaan ohjaaja. Ohjaajan vastuulla on pitää levon ja rasituksen suhde oikeana eikä treenata liikaa. Aktiiviselle agikoiralle tulee varmasti ongelmia jossain vaiheessa, jumeja jne. Ne pitää vain tunnistaa ja hoitaa rauhassa, jotta jumit eivät aiheuta esimerkiksi väärää hyppytekniikkaa joka taas rikkoo jotain.

      Estekorkeuden pienentäminen ei poista eroa hyvien ja vähemmän hyvien välillä. Kyllä ne bortsut dominoisi lajia vaikka maksit hyppäisi 40cm, nopeita ne on silti. 65cm saisi munkin puolesta jättää pois mutta alle 55cm ei missään nimessä makseille. Taas jos ratoja vielä nykyisestä vaikeutettaisiin, saataisiin varmasti koiria enemmän rikki ohjausvirheiden myötä.

      Pk-hypyn taas ei ole tarkoituskaan tehdä eroa hyvien ja huonojen välille. Se on este jonka palveluskoiran kuuluu päästä yli. Jos ei pääse, koira ei ole kykenevä palveluskoiraksi. Jos eroja haluttaisiin tehdä niin hypyn pitäisi olla varmaan 140cm korkea. Samaa mieltä olen kyllä siitä että este voisi olla vaikka kankainen. Musta näytti että belkkareiden MM:ssä olisi ollut kankainen hyppyeste.

      Eli, olen sitä mieltä edelleen että koiran rikkoo joko ohjaaja, tai koiran puutteelliset ominaisuudet tai rakenne. Jos lajia harrastaa koiran ehdoilla, ei terve koira siitä säry. Mutta jos kunnianhimoisena rikkoo koiransa niin siitä kannattaa syyttää itseään, ei lajia. Kuten nyt muutamissa blogeissa on tehty.

      Poista
  4. Juttelin tuossa pitkään agilityä harrastaneen kanssa ja kyllä se on lajina koiraa rasitava ja jopa rikkova.
    Pk-este oli Fmbb:ssa kankainen ja sen soisi olevan normieste jo joka kyläkisassakin.
    Eroja syntyy ilman hyppyäkin ihan riittävästi ja itse olen esteen mataloittamisen kannalla. Matalammallakin tulee eroja - luovutus, pito, perusasennot etc.
    Palveluskoiraoikudet on nyt monella ei-perinteisellä rodulla ja kyllä niitä mielellään katselee.
    Juuri katselin huippusuorituksia ja niissä oli pistehajontaa ja löytyi se mestarikin!

    Elí edelleenkin olen sitä mieltä- tervekin koira voi rikkoontua ja jotkut lajit vain ovat vaativampia kuin toiset. Se vain on kylmää faktaa.
    On tietenkin eri asia, jos ohjaaja rikkoo osaamattomuuttaan/välinpitämättömyyttään koiransa.
    Maahispoppoo

    VastaaPoista