perjantai 21. joulukuuta 2012

Joulun alottajaiset

Tulee taas treenipäivityksiä. Näyttää että muuten on turhan vahvat mielipiteet ja saan aina jonkun suututettua. Jotain aiheita on muhimassa, ehkä taas joskus. Remukin on aika huonona, mut päätöset on lykätty ensi vuoteen.

Ei ollut tänään ohjattuja ja suurin osa muistakin jänisti pakkasen vuoksi. Eihän tuolla nyt kesäkeli hallissa ollut mutta kyllä siellä mukavampi on treenata kuin ulkona. Otin seisomista liikkeestä, nyt takapalkalla toista kertaa. Ongelmahan on ollut ettei roni pysy paikoillaan kun lähden palaamaan takaisin. Seisominen on opetettu perinteisesti lelu heittämällä taakse. Nyt se ennakoi lelun heittämistä ja tulee vastaan. Pari treeniä olemme ottaneet nyt takapalkalla ja sehän toimii. Tähänkin tarvin apua että älysin sen ottaa käyttöön. Ronin kanssa kun ei ole ollut hirveitä ennakointi ongelmia niin olen pystynyt palkkaamaan ihan kädestä.

Paikkamakuuta otettiin myös, heti alkuun 1,5min, sen jälkeen pari lyhyempää. Vapauttaen ja palkaten eri tilanteesta. Nyt se pysyy, laskee leuan maahan ja silloin tiedän että pysyy. Teimme myös pätkiä seuraamista ja erityisesti käännöksiä. Keulii edelleen mutta takapalkalla alkoi jo asettumaan. Loppuun otettiin vähän madallettua metristä. Vähän lämmittelyä 60 korkeudesta. Seuraava noin 70 ja kolautti takajalkansa esteeseen. Hypäytin pari kertaa perään ja meni ok. 85 teki stopin. Lähti vauhdilla mutta rimakauhu iski juuri kun pitäisi ponnistaa. Muutaman stopin teki ja sitten hyppäsi yli. Lopetin siihen tällä erää, saapa nähdä miten sen täyden metrin saan menemään.

Noo, ensin on tavoitteena ne toko-kokeet. Metrisellä ei niin kiire ole. Roni tarvii vähän itsetunnon kohotusta vähän vaativimpiin liikkeisiin, kuten keinullekin. Nyt jäämme joulutauolle, vasta keskiviikkona treenataan seuraavan kerran ;)

2 kommenttia:

  1. Jaksamista sinulle Remun kanssa.Se on niin surullista.

    Kaikkea hyvää tulevalle vuodelle ja onnistumisia treeni- ja kisarintamalla ja ties missä muussakin!

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia. Remun kanssa on raskasta, mutta väistämätöntä ei voi kovin paljon pitkittää. Se on vaan taas antanut pari huonoa merkkiä kun joutuu nousemaan ylös. Lasten suhteen ei voi ottaa riskejä.

    VastaaPoista