Kävimme tänään möllitokossa, olimme ainut Alo luokan koirakko joten teimme paikkiksen mölliluokan koiran kanssa. Möllikoira vapautettiin ja palkattiin minuutin jälkeen mutta roni ei siitä häiriintynyt. Ainut oli että kun meni maahan niin meni ihmeelliselle kiemuralle mutta pysyi siinä koko ajan. Luoksepäästävyydessä meni vähän vastaan.
No itse koe oli taas jotain komedian ja parodian välimaastoa.
Seuraaminen kytkettynä. 8
Ensin haahusi ekan suoran, juoksuosuuden jälkeen pyörähti peruuttamaan eteeni. Lopun teki muuten hyvin mutta painoi ihan pirusti.
Seuraaminen taluttimetta 8
Nyt oli erinomainen kontakti mutta painoi ihan pirusti, Astuin vahingossa tassunkin päälle ja vinkaisi muttei menettänyt kontaktia eikä lopettanut painamistakaan.
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9
Omasta mielestä täydellinen, vähän painoi alun seuraamisessa. Mutta tuomarin mielestä annoin käsiavun. Käsiapua en liikkeessä ole ikinä käyttänyt.
Luoksetulo 0
Valahti maahan kun olin ollut puolivälissä kävelemässä. Uusittiin liike jonka jälkeen onnistui jotenkuten. Lenkkivauhdilla luo, jäi kauas ja perusasentoon tuli ehkä metrin eteen. Korjasi kaksoiskäskyllä puoleen metriin. Jälkimmäinen liike olisi ollut ehkä 7
Seisominen seuraamisen yhteydessä. 0
Ekassa yrityksessä meni maahan. Toinen täydellinen, olisi ollut 10
Estehyppy 9
Muuten hyvä mutta liikkui kun menin viereen.
Kokonaisvaikutus 8
Haahuilua, otti välillä hajua tuulesta. Ohjaajan käytös kuulemma paineistavaa? Koira oli kyllä väliin paineistunut ja se yhdessä huonoon vireeseen aiheuttaa edellä mainitut ongelmat. Hohoi, olisipa kiva kun osaisi ennakoida ja säädellä tuon vireen. Olisi mahtavaa kun olisi varma että se nousisi aina edes vähän. Mutta kun se saattaa olla mitä vain 0-100 välillä. Lähellä nollaa ollaan kuten viime kokeessa. Nyt olimme jossain 40 korvilla ja silloin paineistuessaan aloittaa mielistelyn ja on vielä rajoilla passivoitua. Eka kokeessa oltiin jossain 60-70 korvilla. Ei enää mielistele niin paljoa eikä ole lähellä passivoitua. Jos saisi sillai vakiona nousemaan tuonne sen vireen niin saisimme suoritusvarmuutta.
Ollaan treenattu aivan liian vähän. Mun tokomotivaatio on nyt huono, enkä väkisin halua vääntää. Kahteen kokeeseen olemme varasijalla, mutta nykyisellä suoritustasolla ei tartte päästäkään. Katsoa jos torstain mölleihin pääsisi taas.
Viikonloppuna on sitten agilitykoulutus. Lauantaina 2 erää ja sunnuntaina 2 erää. Mielenkiinnolla odotan. Agility on kiilannut itsensä mun suosikkeihin, on se niin mukavaa. Tänäänkin piti hioa viikonloppuna epäonnistunutta keppikulmaa. Ei se vieläkään varma ole ja kokeillessani omaa tyyliäni niin onnistui heti. Ei pitäisi uskoa ihan kaikkea mitä neuvotaan. :P Tai sitten pitää opetella erilaiset variaatiot. Ensiviikolla alkaa sitten treeniryhmätkin pyöriä. Ei pääsekään itsenäisesti treenaamaan aina kun haluaa.
Tulevien viikkojen muistilista:
Tokoa aina ennen aksatreenejä. Hioa virettä ja seuraamispaikkaa. Suoritusvarmuutta varsinkin jäävien erotteluun. Luoksetuloon vauhtia ja eteentulo lähemmäksi. Opetella taas itse kävelemään seuraamisessa. Aksaa useampi kerta viikkoon. Varsinkin kontaktit, kepit ja rengas tehotreeniin.
Kyllähän mää sen TK1 hoidan tälle kesälle. Avoimen liikkeet taitaa jäädä talveen.
Esineruudussa olemme käyneet. Ronia se ei vaan nappaa. Bradi on pätevä siinä. Bradi on kyllä pätevä muuallakin. kentällä leikkii häiriössäkin vapautuneesti. On avoin ihmisiä kohtaan muttei välitä moikkausta enempää niistä. Sitä ei kiinnosta haahuilla, sitä kiinnostaa vain millä leikitään ja milloin leikitään. Se elää leikille ja leluille. Paitsi se on ahne sikapossu. Kiivennyt jo pöydällekin varkaisiin. Ruoka menee vieläkin ohi neuroottisesta lelujen kanssa leikkimisestäkin. Ja hitto se on nopea. Saa siinä jo roni laittaa jalkaa toisen eteen että pysyy edellä. Roni on vielä paljon isompi, menee siten loikkimalla mutta bradin juoksutempo on varmaan kolme kertaa nopeampi.
Ronin kanssa tokoillaan mitä tokoillaan nyt, en ota siitä paineita. Keskitytään enemmän aksaan, siitä se tykkää. Ja odotetaan innolla alkavaa paimennuskautta. Jospa se bradikin jo kesällä pääsee lampaille. Ronia se ainakin paimentaa ansiokkaasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti