Voi alokas ja kaikkee...

Päivällä töissä vilisi ajatuksia joita pitää saada blogiin. Nyt taas ei tule ensimmäistäkään mut kokeillaan josko jotain saisi irti.

Bradilla taas tassu auki. kotipihalta sai vekin joka mun piti tulla paikkaamaan kotiin kun Minna ei verta kestä nähdä. Ei hirveän pitkä, ehkä 3mm vekki mutta syvä. Mennään taas kotihoidolla tassu teipattuna, eli sairaslomalla taas. Eilen hoidin tassua ja selkeästi kipeää tekee mutta urheasti pikkumies kestää. Operaation jälkeen menin sohvalle, ja pieni mies tuli kainaloon tuhisemaan. Silloin mietin, että eiköhän tuo yhdelle koiralle riittäisi jo. Koira on 1v 2kk vanha ja ollut elämästään jo useamman kuukauden saikulla ja taas. Meidän treenit ei paljon etene, mut ei kai se loputtomiin voi saikkuilla, eihän. Varjopuolensa koirassa, joka menee aina, ihan aina täyttä. Mutta menee se kolmellakin jalalla lujaa ja aina leikki mielessä, vaikka vaihtoehtoisilla leluilla.

Ronin kanssa valmistauduttu kokeeseen, vähän koottu liikkeitä mut pääasiassa keskitytty mielentiloihin. Eli odotettavissa voi olla mitä tahansa, kun ei tekniikkaa hirveästi ole tehty. Mut ykköstulosta lähdetään hakemaan, hyvässä mielentilassa. Jäävissä maahanmeno on vahvempi, seisomista vahvistelen vielä vähän. Tuossa muutamia treenivideoita.

Ilmaisutreenejä olemme tehneet pellolla. Bradikin ehti käydä parit ennen saikkuaan. Sille se on periaatteessa aika helppoa kun se kiikuttaa kaikki tavarat mulle kuitenkin. Ehti se vähän saada jutusta kiinni. Kun ei sillä ole mitään hakupohjia niin vähän erilainen kuin ronin kanssa mennä.

Ronihan hakupohjilla osaa irrota ja rullantuontikin toimii. Sain jo viime viikonloppuna 2 maalimiehen treenejä joissa mukana on jo risteilyn alkeet. Videoitiinkin mutta onnistuin hävittämään videot. Mut sellasta, yritän saada videota ilmaisutreeneistä myöhemmin. Nyt on vain tää yks pätkä, ronin kolmannet ilmaisutreenit, lähes vuoden tauon jälkeen.

Kokeenomaisia ja väsynyttä pohdiskelua

Koe on parin viikon päästä, en jaksa hirveästi jännittää vielä vaikka sekin varmasti vielä tulee. Mulla on kuitenkin ainoana tavoitteena päästä ohjaajan ja koiran osalta koe läpi hyvässä mielentilassa. Liikkeet on ollut hajalla kun olen vahvistellut sieltä osia ja nyt olen vasta niitä alkanut kokoamaan. Katotaan, eiköhän sieltä jotain pisteitäkin irtoa, paitsi jos keskeytän, jonka teen jos koe ei lähde liikkeelle oikeassa mielentilassa. Pikku juttuja vahvistellaan mutta mitään isompaa en enää tee. Videoitiin me männä viikolla kokeenomaiset treenitkin, eli kaksi liikettä putkeen. Mielentila on hyvä mutta narupallon ylipitkä naru sekoittaa ronin keskittymisen, ajaa vähän väärään tilaan. Mut vanhalle laamalle tää on aika hieno suoritus. Tästä tulee vielä hyvä, tarkoitus on saada koira ilmentämään viettiä jota mun mielestä ei oikein yksikään bortsu tee. Perussiistivirkamiesseuraaminen ei mua innosta.

Maanantain treeneissä kokeilin jääviä pitkästä aikaa, viimeksi joskus yli puoli vuotta sitten kokonaisena, tai nytkin vapautin heti kun meni maahan/seisoi. Maahanmenot onnistu 4/4 mutta hivenen hitaasti, seisominen onnistui 3/4 joka on aikalailla meidän osaamistasomme, kerran meni maahan. Seisomista nyt vahvistelen vielä ennen koetta. Paikkamakuutakin ois ehkä hyvä tehdä. Hyppy toimii, luoksetulo on aika hidas ja jää vähän kauas yleensä mut se on noususuhdanteessa. Seuraaminen on makeeta parhaimmillaan ja perusasennot hyviä. Joten ihan luottavaisena lähden kokeeseen.

Hakutreenit on aloitettu tälle keväälle. Hakuryhmän puuttuessa valjastin tyttäreni Mirellan 9.v maalimieheksi ilmaisutreeneihin. Mirella oli ekaa kertaa maalina ja ilmaisut oli ronin kolmannet. Loppuun oli pakko ottaa itse vähän videota, niin hyvin roni toimii olemattomista treeneistä huolimatta, maalimieskin teki ensiluokkaista työtä kun ei ole oletusta että osaisi jotain paremmin ja alkaisi sooloilemaan vaan kuuntelee ja noudattaa ohjeet. Plus että on ihminen jota roni rakastaa ylikaiken. :) Liikkuminen jää lyhyeksi ja kamera kädessä toimiminen on hankalaa joten liinan kanssa on sählinkiä. Mutta tästä se lähtee.

Tänään kävimme pellolla toistamiseen ja nyt otettiin mukaan enemmän maalimiehen ja ohjaajan liikkumista. Matkaa tuli mulle juostavaksi ja huomasi kuinka pirun nopee tuo koira on kun siinä kohtaa kun roni tulee rullan kans takaisin päin, mä en ole edennyt kuin 15-20m, eli ripeästi pitää keskilinjalla liikkua. Lauantaina valjastan 2 maalimiestä ja kuvaajan, saadaan kunnon pätkää videolle. Bradikin on aloittanut rullatreeninsä, vähän se on ollut vielä pihalla lähetyksessä kun ei sillä ole mitään käryä koko hommasta, mutta kun lähtee, niin lähtee lujaa. Rullan tuonti on sille helppo kun se tuo kaikki mulle muutenkin ja sitä en aio velvoittaa pysymään maalimiehellä vaan saa palkkansa kanssa tulla mua vastaan.

Risteilyä alan opettamaan piilon/ämpärin kiertoina, tavalla jota on käsitelty tuolla fb:n hakuryhmässä, suojelutyyppisesti. Agilitypohjalta ämpäreiden kiertäminen onnistuu varmasti hyvin, paitsi irrota pitää 50 metriin, eli ämpäriltä ämpärille on matkaa 100m. :) Myöhemmässä vaiheessa aletaan piilottamaan maalimiehiä piilojen taakse. Tähän yritän saada jostain lainaan suojelupiiloja tai sit teen itse sellaiset tiipiit harjanvarsista ja pressusta. Tästä joskus enemmän. Mut tarkoituksena on nyt treenata roni koevalmiiksi lähes omin voimin. Tietty johonkin ryhmään pitää päästä jossain vaiheessa edes vierailemaan mut nyt mennään näillä. Treenimaastoonkaan ei ole kuin n. 50m matka.

Parin viikon päästä lähdetään Minnan ja bortsujen kanssa reissuun, 3 yötä Espoossa. Kukaan muu kuin koiraihmiset ei ole niin hulluja että maksaa ittensä kipeäksi että pääsee 2 päivän agilitykoulutukseen ja tapaamaan bradin emää ja sisaruksia, tietty ohjaajiakin. Ja huomaa kuinka vähän on matkusteltu kun ihan innoissaan et pääsee 3 PÄIVÄKSI ESPOOSEEN HOTELLIIN. No on siellä bradin emän kasvattaja, Alen Marekovic kouluttamassa. Alenilla on kuiten joku mitali MM:stä. Lauantaina heti kokeen jälkeen lähdemme sinne, sunnuntai on vapaapäivä ja ma-ti on aksaa heti aamusta. Maanantaina kai jotain illallista ja puhetta oli et jotain yhteislenkkiä jne. Mut loma, jee! Saa nähdä miten maalaisilla menee kaupungissa.

Jossakin yhteydessä tuli vastaan taas se että kun osalle ihmisistä on tärkeämpää oppia kouluttamaan ja lukemaan koiraa, eikä niinkään se miten sen saa mahdollisimman nopeasti koevalmiiksi. Tämmöiset ihmiset voivat tehdä asioita mitä toiset ihmettelee, miksi se noin tekee, ei se onnistunut mullakaan, usko vanhempaas. Nämä ihmiset rikkovat kaavoja ja saattavat valita kivisemmän polun jossa saattaa pääkin kopsahtaa välillä petäjään. Nämä ihmiset tekevät sen vuoksi, että oppisivat lisää, ja ehkä koirasta saisi vielä vähän enemmän irti. Eihän tästä mitään tulisi jos kaikki ajattelisivat että näin se on aina tehty ja näin se aina tehdään. Booring.

Mä kuulun näihin ihmisiin, mulle ei ole tärkeä se päämäärä, vaan se matka. Ja onneksi olen löytänyt ihmisen joka ajattelee samoin. Luultavasti ei ikinä tule mitään valmista, tai varmaankin tulee tuloksia, joskus, mutta se ei ole olennaista. Se on olennaista että oppisi itse mahdollisimman paljon ja voisi sanoa että osaa lukea koiraa ja osaa kouluttaa sitä. Eikä pitäisi mitään itsestäänselvyytenä vaan pystyy kyseenalaistamaan jopa oman tekemisensä.

Paluu tulevaisuuteen

Eiköhän se ole aika palata arkeen. Päivittelin blogin tiedot ajan tasalle, remu pysyy mukana osoitteessa. Bortsut on olleet viikon täysin lomalla, yhtään mitään niiden kanssa ei ole tehty, hyvä että lenkille välillä päässeet. Naureskelin kun juuri tänään oli tuolla facen bordercollie ryhmässä kirjoitettu kun nuo työlinjaiset tarvii niin hirveenä aktiviteettia jotta ei laita kämppää sileeksi. Ei tartte, ainakaan nämä. Bradilla on omat kujeensa siitä huolimatta tehdäänkö vai eikö tehdä. Ronista olen joskus sanonut että menisi vaikka eläkeläisten kotikoirana, vaikka ei se tietty oikein olisi. Mut kestävät ilman pään hajoamista hetkelliset tauot, hyvän koiran merkki.

Eilen käytiin hallilla tottistelemassa, siellä näkyi bradin tekemättömyys mikä purkautui normaaliakin raivopäisempänä käytöksenä lelua kohtaan. Mun on pakko sanoo et mulla on vähän sormi suussa nyt ton koiran kans. Olemme jumiutuneet paikoilemme enkä oikein tiedä miten edetä. Se on niin uskomattoman jotain, ettei se vain pysy nyt käsissä. Enkä varmasti pakene ongelmaa laskemalla virettä, vaihdan mielummin paksummat hanskat käteen. Hyvin se tekee, keskittyneesti ja patoaa hyvin, mutta piru on irti kun vapautan sen. Mut sitähän mä tilasin, ja sain. On uskomatonta kuinka hyvin voi 16kg bortsu taistella tämmöistä 85kg miestä vastaan, sen kanssa tulee hiki. Voi maalimies raukat kun hakumetsään joskus pääsemme :)

Ronin kans tehtiin ihan perusjuttuja. Vahvistelin perusasennossa patoamista, lyhyitä seuruita, seisomista ja liikkeellelähtöjä. Eli teimme kokeenomaisia. Kokeenomaisena tein pari kokeellista pätkää ilman näkyvää palkkaa eikä sillä ole hitonkaan merkitystä ronille missä se palkka on. Se on palannut sen hetkellisen notkahduksen jälkeen astetta korkeammalle tasolle mielentiloissa. Mä nään siitä kun se ottaa painetta jostakin ja näen kuinka se purkaa sen paineen leluun. Leikkiminen on raivokkaampaa ja lähtee selkeämmin kanavoimaan. Mielentila näyttäisi hyvältä koetta ajatellen, tekninen osaaminen ei niinkään. Mut paluu kokeeseemme lähden kokeilemaan mielentilan kestävyyttä koetilanteessa, tulos on toissijainen. Ronihan periaatteessa osaa kaikki liikkeet, niiden tekninen suorittaminen on vain jäänyt vähälle. Mutta on ihan sama vaikka saisimme nollatuloksen kunhan ilme olisi hyvä. Liikkeethän ei ole sitten kuin opettaa. ;)

Maahanmeno alkaa olla nopee ja vahva. Aivan sama annanko käskyä, tai annanko istu, seiso tai maahan käskyn, roni on aina maassa. :) Nyt alan vahvistamaan seisomista, ehkä viikon. Sitten aletaan erottelemaan noita eli tehdään sekaisin. Sitten seuraavalla viikolla niitä aletaan yhdistämään takaisin jääviin. Siinä treenisuunnitelma.

Remusta

Kun mä olin pieni, juoksutin kaikki kylän ajokoirat ja karhukoirat pitkin poikin. Ei niitä vapaaksi voinut päästää mut saipahan pieni poika tyydytettyä tarpeensa olla kosketuksissa koirien kanssa. Kotiin kun ei koiraa saatu äidin vuoksi. Joskus jotain haaveria tuli mut nieleskelin mielessäni enkä kellekkään sanonut jos joku häkkikoira näykkäsi verkon läpi. Olin varmaan 7v kun paikalliselle hevostallille, jossa pyörin tyttöjen perässä, hankittiin musta sakemanni vauva. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Sakemannista oli kokemusta aiemmin kun sedälläni oli sellainen, mitä en tosin ikinä nähnyt kun se suljettiin pesuhuoneeseen kun me lapset tulimme paikalle.

Mutta tää musta sakemanni, elin päivittäin sen kanssa. Kukaan ei sitä kouluttanut, perheen pari vuotta vanhempi poika vain nahkatakki päällä paini sen kanssa. Isommaksi kun kasvoi niin roikkui minunkin lahkeessa kun ohi pyöräilin. Jo silloin ymmärsin etttei se ole sen koiran vika. Siitä ei vain huolehdita kuten tuollaisesta koirasta pitäisi. Pitäisi olla selvät rajat, rakkautta ja aktiviteettia. Mut oli se hieno koira ja itkin kun se vietiin piikille siinä vuoden iässä.

Sitten elin hurjia nuoruus vuosia. Koira ei käynyt mielessäkään. Kun suhteemme vakavoitui ja syntyi toinen lapsi, ajattelimme että perhe idylliin sopisi myös koira, noiden parin kissan seuraksi. No perinteinen ensimmäisen koiran ottajan virhe. Ensimmäinen sekarotuinen pentue joka tuli vastaan ja siitä tietty ainut uros. Tietyt merkit oli ilmassa kun 5vk ikäistä poikaa pelastettiin milloin hevosten jaloista ja milloin talon alta. Luonnetta ja itsenäisyyttä oli. Se oli silti saatava.

Eihän nyt noviisina tuollaisen koiran kanssa pääse helpolla. Oli dominanssia, älyttömästi saalista, aggrea ja hyvin itsetietoinen luonne. Tuli hammasta ja painittiin, jossain 1v korvilla oli vaikeaa lähteä kodista johon jäi vaimo ja 2 pientä lasta. Vieraat sanoivat että se on ihan eri koira kun minä olen kotona. Pakon edessä, uhkasin jo laittaa koiran pois, Minna otti remut hallintaansa, kirjaimellisesti istumalla päälle. Ei ehkä se viisain keino, mutta se keino joka toimii silloin kun ei ole aikaa, eikä resursseja.

Silloin tajusin että sen kanssa on tehtävä jotain. Lähdimme arkitottiskurssille. Ensimmäiset kerrat olivat katastrofi. Remu reuhasi, egoili ja teki kaikkea muuta kuin mun kanssa mitään. Mutta jo muutaman kerran jälkeen alkoi toimia. Nakkia suuhun kun oli kunnolla. Remu oppi maahan menot, sivulle tulot ja muut tokon alokasluokan liikkeet muutamassa kuukaudessa, periaatteessa. Sillä oli vain liikaa virtaa. Kouluttaja kehotti käyttämään lenkillä ennen treenejä ja käytinkin 2h tunnin lenkeillä. Ei se hirveästi auttanut, kuumana se kävi silti. Jatkoimme useampia kursseja, kehityimme, mut joku klikkasi.

Anniina johdatti meidät sitten haun saloihin. Tietty heti alkuun otimme pari haamua ja remuhan innostui. Innostui niin ettei ilman nahka hanskoja sitä pidellyt kun veri veti maalimiehelle. Uskomatonta kuinka nopeasti koiran saa irtoamaan 300m ja ilmaisemaan maalimiehen siellä haukkumalla, siihen ei tarvittu kuin ehkä 20 treeniä. Meidän hakua kuvaavaa oli yksi kerta, remun jo ollessa sairaslomalla ja tullessa tauolta. Anniina oli kuvaamassa treenejä ja toin remua autolta hihnassa. Pivi sanoi että ota nyt siitä kuva, et näe koiraa seuraavan kerran kuin maalimiehellä. No sieltähän se koira löytyi 300m päästä haukkumasta pressuun käärittyä maalimiestä.

Me ehdittiin meidän lyhyellä haku uralla treenaamaan jo monet kerrat hallintaa. Ja se jopa alkoi toimiakin, useilla eri taktiikoilla. Aina ne maalimiehet löytyi, lopussa keksittiin jo niin vaikeat piilot että koira tarvitsi ohjaajaansa avuksi. Aloin kehittymään siinä miten saan vahvistettua sitä että olen mukana muutenkin kuin autokuskina. Sitten iski pommi.

Yhden 3h iltalenkin ja jäniksen jahtaamisen jälkeen katsoin että se ontuu. Lepoa, rasitusta ja kaikkea, ontuu, kotona, lenkkien jälkeen. Olin ihan varma että oikeaa etusta, seurailin pari viikkoa. Veimme lääkäriin, lääkäri tietty kopeloi koiran ja takajalkaan ei saanut koskeakaan. Otimme kuvat, etu- ja takapää. Ilman mitään kokemusta, näin kuvista ennen kuin lääkäri edes sanoi mitään, nyt on paha. Lonkat tasoa E-D ja vaikea nivelrikko, kyynärissä alkava nivelrikko. Koiralle syötetty eka vuosi rc:n sakujen ruokaa, ihan sitä silmällä pitäen että siitä tulee iso. Siinäpä se ruokinnan merkitys oli, geeneistä se tuli.

Romahdin, en muista mitään lääkärin puheista ja olimmekin Minnan muistikuvien varassa siihen asti kun pyysin lausunnon sähköpostiin. Lääkäri suositti tekoniveltä lonkkaan, siihen emme suostuneet vaikka olisimme saaneet remut ns. esimerkiksi. Riski vastaan ennuste oli niin huono, ettei me haluttu rajoittaa remun elämää häkkiin sekä hihnalenkkeihin. Jatkoimme lenkkeilyä normaalisti mutta merkit nähtyäni näin hyvin nopeasti että remun pää vie enemmän kuin kroppa, se oli kipeä lenkkien jälkeen.

Tässä vaiheessa roni oli jo otettu toiseksi koiraksi, koiraksi jolla on pk-oikeudet. Sydäntä särki lähteä ronin kanssa treenaamaan ja remu jäi itkemään kotiin. Ajan saatossa se jäi pois, sain sammutettua innon jolla se oli lähdössä mukaan. Se ilahtui ainostaan siitä jos sen oma panta helisi. Koira jolla oli mahtava tekemisen halu, on jätetty kotiin, sammutettu, hyljätty. Remuhan meni vaikka 3h metässä, ei se siitä ollut kiinni, vaan siitä mitä se oli kotona 2h lenkin jälkeen.

Siitä eteenpäinkin remu oli aina valmis, aina jos se vain huolittiin mukaan. Enemmän mua huoletti arki. Aktiivinen, luonteikas, terävä kipukoira lapsiperheessä. Onneksi lapset on jo sen verran isoja että heille voi sanoa ettei mene koskemaan lepäävään koiraan. Ja mulla teki pahaa jättää koira jolla oli halua tehdä, jättää kotikoiraksi.

Minnakin sen huomasi, pakkasella ei enää varannut vasemmalle takajalalleen, ei meinannut päästä sohvalle ja ilman kipulääkettä lähinnä nukkui. Lääkittynä se oli vanha remu. Kaikessa vittumaisuudessaan sen kivut olivat ihan hirveää katsottavaa. Mä heikkoudessani otin jo etäisyyttä siihen, poissa ajatuksista, ei ole olemassakaan, poissa mielestä. Viimein saimme tehtyä päätöksen ja Minna varasi ajan. 2v piina alkoi olla ohi. Remu pääsi juoksemaan kivuttomana, vapaana.

Ehkä tämä tästä helpottaa, näin ne sanovat, jotka tietävät mitä on tapahtunut. Vielä tekee saatanan kipeää. Tähän astisen elämäsi koiran elämän joudut päättämään ennen kuin koira täyttää 7 vuotta. Ylpeä olen siitä että vein tämän loppuun asti, viimeiseen henkäykseen pysyin vierellä. Asia johon koiran ottaja sitoutuu kun pennun ottaa.

Jäin kaipaamaan jotain mitä remussa oli, mitä ei noissa bortsuissa ole. Remu kesti ihan älyttömän määrän aivottoman ohjaajan virheitä. Se teki aina täysillä, se ei muistellut mitä 5s aiemmin tapahtui. Sanoisin että remu opetti mua paljon enemmän kuin minä sitä. Ja niinhän tekee nuo bortsutkin, mutta.. Jotain niistä puuttuu, sellainen järkähtämättömyys, ihan sama mitä on vastassa niin polvet ei notku. Vaikka noiden kanssa on kiva tehdä, ei niissä ole sitä voimaa, selittämätöntä voimaa. Toivon että saan vielä joskus tuollaisen koiran. Joka on varma kuin peruskallio, mut voimaa on kuin panssarivaunussa.

Eiköhän tästä nousta, ronin kanssa olisi edessä toko-koe jonka kyllä voin jättää väliin jos en saa mielentilaa nousemaan. Olen viimeisen vuoden aikana oppinut että tärkeintä on mielentila, ohjaajan mielentila. Sen vuoksi tällä viikolla ei ole tehty yhtään mitään. Eikä nuo bortsut ole moksiskaan, ne on aika hienoja. Onneksi meillä on tuo apina ja marakatti, muuten tästä ei olisi tullut mitään. Noille ei vain voi olla nauramatta. Mutta silti puuttuu palanen sydämestä.  

Remu 26.6.2007 - 24.2.2014

Remu lopetettiin maanantaina. En ole saanut aikaiseksi asiasta kirjoittaa, enkä jaksa vieläkään paljoa avata. Tiesin että siitä tulee vaikeaa, mutta on tämä silti raskaampaa kuin odotin. Sanovat että tämä helpottaa, tällä hetkellä ei mikään innosta. Ainoa valopilkku on se tunne että tiedän meidän tehneen oikea ratkaisun. Remu teki viimeisen matkansa pää pystyssä, häntä heiluen ja omin jaloin kävellen. Remun arvolle ei olisi sopinut se että olisimme odottaneet romahdusta. Kokosin remun kuvia videolle, ilman sen suurempaa järjestämistä. Onpahan pysyvä muisto.

Kisoja ja melankoliaa...

Kävimme tänään kisaamassa Active-areenalla Kassin kisoissa. Hirveitä odotuksia ei ollut, mua painoi flunssa ja raskas työviikko eikä ole viikkoihin päästy treenaamaan kunnolla. Eka radalta otettiin hylly, tai taidettiin ottaa useampikin. :) Mun ohjauksessa oli sellainen jatkuvan pelastelun maku, eli olin myöhässä jatkuvasti. Roni pysyi kuitenkin ohjauksessa yllättävän hyvin vaikka ajattelin että treenitauko aiheuttaa ylivireisyyttä. Moilasen radat oli hyvinkin otettavissa, se oli vain sellaista hallin päästä päähän juoksemista.

Tokalla radalla oli jo yritystä ja tekemisen meininkiä, rata oli eka rata toiseen suuntaan. Tuloksena kielto kepeille, ohjausvirhe, mutta eritoten ajasta olen tyytyväinen. Ilman kieltoa olisimme varmasti päässeet 30s tuntumaan.

Kolmas rata, hypäri, oli myös ihan kohtuullinen, pieniä virheitä mutta paketti ihan selkeesti on parempi kuin ikinä. Säälisijoitus ei paljon lohduta, me ei olla palkintoja keräämässä vaan nollia. Aika on taas kohtuullinen vaikka siihen sisältyy kielto kepeille ja yhden esteen kierto kokonaan. :)

Kaikenkaikkiaan olen tyytyväinen päivään. Tekemisessäni alkaa olla vähän järkeä ja eritoten mulla on aivan mahtava kisakaveri, roni on vain niin hyvä! Radalla se tekee kaikkensa, menee täysillä mutta juuri sinne mihin ohjaan, yhteistyötä! Mutta esimerkiksi mennessä kisapaikalle otin kuvan autosta erittäin stressaantuneesta matkakumppanista.

Tottistreeneissä mulla on tällä viikolla ollut hyvin aktiivinen ja vahvasti haastava kaveri hetkellisen notkahduksen jäljiltä. Tuntuu että roni löi seuraavan vaihteen sisään kun olen sitä palautellut yhden treenin paineesta.

Mutta sitten arkeen. Remun h-hetki lähestyy, maanantaina viemme remut viimeiselle matkalleen. Tänään saivat lapsetkin tietää tilanteen että ehtivät vähän valmistautua ja jutella asiasta niin tahtoessaan. Yllättävän hyvin sain itseni psyykattua kisoihin vaikka mieltä painaakin. Tosin mä normaalistikin psyykkaan itseni melankolian ja epätoivon kautta sellaiseen prkl tapan kaikki mielentilaan. En siis kuuntele mitään kivaa ja innostavaa musiikkia kuullokkeistani kisapaikalla. Tämä on yksi tämän päivän soittolistalla olleista:

Tommy Wirenin luento

Jos rehellisesti heti alkuun sanon, odotukset eivät olleet korkealla. Odottelin jotakin kukkahattupitkätukkahippiä puhumaan siitä kuinka koiraa ei saa kieltää, ja ainoastaan vahvistetaan oikeaa toimintaa ja jätetään väärä huomiotta. Joskus on kiva olla väärässä ennakkoluuloineen ja nautin suuresti luennosta. Tommy itsekin sanoi käyttävänsä laajalla skaalalla eri tyylejä operantin ollessa kuitenkin tärkein työkalu. Mun ennakkoluulot pohjautuu Kaimion kirjoihin joista kumpikin lukemani on jäänyt kesken.

Ajattelin tuoreeltaan pistää muistiin asioita joita luennolta jäi päällimmäisenä mieleen. Vaikka luento 5h kestikin tuntuu pää kumisevan tyhjyyttään kuten normaalisti, joten suuria odotuksia ei kannattane pistää. Pistän tueksi pari kuvaa kalvoista, joissa oli mun mielestä kiteytetty perustotuuksia hyvin. Ulosantini on sellaista että saatan taas hyppiä asiasta toiseen mutta koittakaa kestää, kielipolliisit on erikseen.

Tämä on mulle avautunut viime aikoina muutenkin ja olen kirjoittanut tästä vasta. Miksi yrittää vahvistaa asioita tuurilla? Pilkkomalla asia riittävän pieneksi ja poistamalla mahdollisimman monta muuttujaa annetaan koiralle paljon parempi mahdollisuus onnistua ja ohjaaja pystyy tarkasti vahvistamaan tietyn asian. Jos otetaan esimerkkinä seuraaminen, siinä on älyttömän monta vaihetta. Kaikkihan lähtee perusasentoon (pa) tulosta, perusasennossa olemisesta, liikkeelle lähdöstä, oikeasta paikasta, oikeasta mielentilasta, 3 erilaista käännöstä ja pysähtyminen. Jos haluaa rakentaa 10 seuraamisen, on jokaisen osa-alueen oltava 10 suoritus. Jos joku näistä osa-alueista on 8, ei seuraaminen voi olla 10 arvoista. Jos haluaa vahvistaa perusasennossa olemista, miksi lähes jokainen yhdistää siihen kaksi liikettä, pa tulemisen ja pa olemisen? Siinä puolitetaan jo mahdollisuus vahvistaa haluttua asiaa, vielä jos vahviste menee pieleen niin koko treeni voi mennä täydeksi nollaksi, siitä myöhemmin. Jos vahvistetaan seuraamisen paikkaa, ei koiraa kannata siirtää pa, istuttaa siinä ja tehdä liikkeelle lähtöä ennen sitä. Jos treenataan käännöksiä niin seurautetaan koiraa vielä 150 askelta ennen käännöstä. Ihan turhaa...

Tämä oli mielenkiintoinen kalvo. Mikä toimii vahvisteena? Yleensähän kaikki tietää mikä toimii parhaiten vahvisteena, mun koirilla ne on lelut. Bradille erityisesti pallo, ronillekin ehkä pallo, tai patukka, ruoka ei ole niiden veroinen mutta sekin toimii vahvisteena jos ärsykkeitä, eli häiriöitä ei ole liikaa. Tässä kohtaa tuli mullekin uusi ajatus. Aina ei ole järkevintä käyttää sitä vahvistetta joka toimii parhaiten. Kuten bradi, ärsykkeet tuottaa siinä aktiivisuutta ja aktiivisuus nousee sille tasolle ettei se enää ole oppimisen kannalta järkevällä alueella, se käy liian "kuumana".

En silti halua lähteä vallalla olevalle linjalle opettaa koiralle tekniset liikkeet matalassa vietissä ja sitten nostaa viettiä. Oppimisteorioiden ykkössääntö on että ensimmäisenä opittu malli on voimakkain, eli tietyissä tilanteissa on riski että koira palaa tekemään "matalassa" vietissä, siksi en edes opeta sitä mahdollisuutta mun koirille. Ne yritetään saada ensin oikeaan mielentilaan, pysymään siinä ja sitten oppimisen vaikeutumisen uhallakin opetetaan toimimaan heti hyvässä mielentilassa.

Sitten tämä minunkin harhaluulo, milloin koira osaa jonkun asian. Se ei osaa sitä vielä jos se yhdessä treenissä tekee 100% onnistumisella 10 maahanmenoa peräjälkeen olohuoneessa. Sen osaamista voi jo kokeilla olohuoneessa. Käskyä antaessasi et katsokaan koiraan, vaan vaikka katonrajaan, vieläkö koira menee samalla lailla maahan?Sivulle?  Entä jos käännät koiralle selän ja annat maahan käskyn? Meneekö se puhtaasti maahan vai kiertääkö eteesi että mitä puuhaat? Entä jos teet haaraperushyppyjä? Koira osaa käskyn sitten kun se tekee liikkeen puhtaasti ärsykkeistä, häiriöistä ja kaikesta välittämättä, milloin ja missä tahansa, vaikka kauppakeskuksen liukuoven vieressä perjantai ruuhkassa. Silloin se osaa, silloin se on "reaktio".

Jokaisen ihmisen sanominen koiran tekemisestä on vain mielipiteitä. Silloin kun koira sanoo oman mielipiteensä se vasta faktaa.

Ja se tärkein asia, oma käytös. Jos ohjaajan oma tyyli urautuu ei kehittymistä tapahdu. Silloin kun osaa kyseenalaistaa itsensä ja on valmis oppimaan uutta, voi kehittyä. Pitää myös olla valmis muuttumaan jos kehitystä ei tapahdu. Tässä on varmasti jokaisella oppimista ettei tukehdu omaan käyttäytymismalliinsa.

Sitten vapaamuotoisia mietteitä luennolta. Ensinnäkin, Tommyn 3000 vai oliko se 6000 koiran kokemuksella koiran oppimisen kannalta paras treenimäärä kerralla on 3x30s. Eli treenataan 30s, vähintään 30s tauko jne. Näitä sessioita koirasta riippuen voi olla päivässä n. 5kpl. Eli päivässä kannattaa treenata korkeintaan 7min 30s. Tämä siis koskee ns. uusia asioita jotka eivät ole sisäsyntyisiä toimintamalleja eikä ärsykekontrollissa.

Toinen asia, koirien ominaisuudet jotka ihminen kokee ongelmaksi. Sisäsyntyisiä tai opittuja toimintamalleja. Kumpaakaan et voi koirasta poistaa, jos sillä on sisäsyntyinen vietti tai se on oppinut jonkin asian, ainoa vaihtoehto on rakentaa vierelle vaihtoehtoinen toimintamalli jonka koira kokee palkitsevammaksi. Hyvänä esimerkkinä Tommylla oli riistavietti jäniskoiralla. Riistavietti on sisäsyntyinen toimintamalli joka kumpuaa jostain 15000 takaa domestikaation ajalta. Eli tätä ominaisuutta ei saada kitketyksi pois joten rinnalle pitää rakentaa vaihtoehtoinen toimintamalli. Jos toimintamalliksi valitaan luoksetulo, vaatii se luultavasti 15000 toistoa luoksetuloa ennenkuin se edes voisi olla samalla viivalla tuon sisäsyntyisen kanssa. Että siltä viivalta miettiä niitä koiria joita ihmiset ostavat.

No, en nyt hurahtanut miksikään operenttihulluksi. Näytevideoiden koirat ei ilmentäneet sellaista mielentilaa kuin minä haluaisin. Sama ongelma kuten monilla ns "namikoulutetuilla" tekeminen on sellaista pikkusievää virkamies työskentelyä. No, aion kuitenkin opetella lisää operanttia, sillä se tehtyä hyviä pohjia kunhan saa arvotettua tuon namin riittävän ylös että koirat nousee oikeaan mielentilaan.

Palkasta/vahvisteesta sen verran. Aina ei ole järkevintä ottaa sitä parasta vahvistetta kuten aiemmin kirjoitin. Mutta sen lisäksi tuli hyviä esimerkkejä palkan suunnasta ja palkkaustavasta. Jos halutaan että koira tekee ohjaajalleen töitä on tätäkin asiaa mietittävä? Jos koiralle opetetaan luoksetulon stoppia, ja koira vapautetaan seisomasta lentävälle lelulle, koira rallaa, leikkii ja tapporavistelee lelua. Missä kohtaa yhtälössä tulee mukaan ohjaaja? Tuleeko siinä kohtaa kun kaikki kiva loppuu? Lelua ei voi antaa koiralle jos koira ei halua leikkiä ohjaajansa kanssa eli tuole suorinta tietä tuomaan lelua ohjaajalle.

Jos tuolla systeemillä treenataan 5 kertaa stoppia ja 5 kertaa maahanmenoa, joka kerta palkaten lelu/pallo heittämällä, mitä vahvistetaan eniten? No tietty sinne lelun perään menemistä ja yksin hauskanpitoa 10 kertaa. Suunnasta sen verran, jos vahvistetaan eri suuntaan menemistä, kuten merkki, palkan suunta voi olla pois ohjaajasta. Mutta jos vahvistetaan luoksetuloa niin palkka tulee ohjaajalta.

Jotain tulee vielä mieleen varmasti, päivittelen sitten myöhemmin. Loppuun kuva joka kuvastaa meidän bradia äärettömän hyvin. Kuvan otin lauantai-iltana kun katselimme perheen kesken putousta.