Blogi seuraa, Bradin, Ilonan, Laran sekä Vinkun toilailuja ja vähän treenaamistakin. Blogi toimii myös omistajan päiväkirjana.
tiistai 16. lokakuuta 2012
Raakaruokintaa
Tänään aloitettiin sitten meidänkin koirille raakaruokinta, tai onhan sitä puolittain tuossa harrastettu jo aiemmin. Lähden nyt aloittelijana liikkeelle pitkälti näillä valmis barffeilla. Eli pakastin täyteen mössöjä ja luut on onneksi ihan oikeita. Koirat ainakin tykkää, näkyy maistuvan. Muita kokemuksia ei vielä voi kertoa. Onhan se vähän töisevämpää kuin nakata nappulat sankosta kuppiin ja remu pitää erottaa luiden syöntiin joko makuuhuoneeseen tai pihalle. Se on niin persorosvo että syö kaikkien luut ja en jaksa alkaa enää siitä tappelemaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Eräs lukija kiittelee hyvästä blogista ja rehdistä kirjoittelusta! Tykkään lukea erityisesti tokoiluun liittyvistä pohdinnoistasi.
VastaaPoistaHarkitsen myös oman koirani ruoan vaihtamista raakaan, joten olisi kiva, jos viitsit raportoida aiheesta lisää. Vaikeus on mielestäni siinä, että mihin tietoon asiassa voi luottaa, kun netti ja kirjat ovat täynnä ristiriitaisuuksia (mm. luiden määrä, miten voi varmistaa et koira saa kaiken tarvitsemansa).
Kiva että joku lukee :) Rehdisti?, no olen huomannut että minä kirjoitan enemmän ongelmistamme ja epäonnistumisista kuin moni muu. Mitä hauskaa olisi purkaa vain onnistuneita suorituksia. Lukisin mielelläni muiltakin siitä miten he yrittävät päästä tavoitteeseensa ja mitä ongelmia on tullut vastaan.
PoistaMinä lähden ihan tämän pohjalta liikkeelle: http://www.musch.fi/sites/default/files/musch_barf-ruokintataulukko.pdf
Lihaisten luiden suhde on 50%lihaa ja 50%luita eli tuosta voi laskea luun osuuden ruuassa. Sisäelimiä kerran viikkoon. Ja väliin voi sujauttaa vähän lohiöljyä. Luun määrää lisäämällä saa kovetettua ulostetta joka pitäisi olla hyvin kiinteää. Näillä ohjeilla minä lähdin nyt liikkeelle. Minä tein niin että kävelin liikkeeseen missä myydään noita tuotteita, sanoin että luita löytyy mutta muut pitäisi saada, mitä ostan?