Tänään startattiin talvikausi OKK:n hallilla agilityn merkeissä uuden kouluttajan kanssa. Ensimmäinen treenikerta oli tasontarkastuksia. Kouluttaja halusi nähdä missä kukanenkin menee. Tehtiin erilaisia radan pätkiä ja kouluttajan kynä savusi kirjatessaan muistiinpanoja punaiseen vihkoonsa. Tämä oli aika paineistavaakin, ohjeita ei tullut mutta katseli tarkkaan. Muuten meni ihan hyvin, ohjaaja oli tapansa mukaan hukassa ja jopa oikeasti pääpyörällä, varsinkin rataan tutustumisessa. Mutta näen itse kehittymistä ohjauksissa vaikka ei se vielä ole sitä mitä haluan. Tuollainen vierestä katsominen vielä vaikuttaa menooni, olen ohjannut joskus paremminkin. Sain vielä kotiin tullessa kouluttajan huomiot tunnilta:
Hei, tässäpä nämä huomioni, joita ruvetaan työstämään tässä talven aikana: Paikallaolo hyvä. Tottelee kääntymiskäskyjä hyvin. Häviää välillä ohjaajan selän taakse ja tulee väärälle puolelle. Koira oppii radan todella nopeasti. Ei irtoa kovin kauas ja pitää ohjaajaa todella paljon silmällä. Järkevää etenemistä, vauhtia kaivetaan myöhemmin lisää.
Kontaktit hitaat, koira ei vielä tiedä ihan tarkkaan, mitä sen pitää tehdä. Mustavalkoisuutta ja paljon palkkaa oikeasta paikasta.
Ohjaus vaiheittaista, hyvin suunniteltua, mutta ei tule vielä sujuvasti, lisää rytmiä. Käännöksiin paljon ennakointia, ohjaajan sijoittumista pitää miettiä, ajoituksen hiomista ja rytmiä lisää.
Olen ihan samaa mieltä itse. Tosin välillä ronikin on alkanut tekemään itsenäistä työtä, ei aina pidä niin tarkkaan silmällä. Kontakteja on niin vähän tehty ettei niihin ole varmuutta. Nyt on sitten tavoitteetkin kirjattu kouluttajan vihkoon ylös: ensi kesänä kisaamaan tässäkin lajissa, huh huh.
Mun treenaamisesta ei vain tule mitään jos tuo vihko on joka treeneissä mukana. Mutta tällä jatketaan.
Ruokinnasta sen verran että on koirat syöneet hyvällä ruokahalulla, ihmeissään ovat kun aamuin illoin saa jotain joka ennen ollut vain herkkua.
Mää oon ihan varma että vihko on joka kerralla mukana ja siihen kirjotellaan edistymistä, ja sitä mitä on treenattu ja mitä ei :) Ehkä me totutaan siihen, kun kuitenkin että tuon vihkon pohjalta tehdään koko kauden treenisuunnitelma!
VastaaPoista- Oona
Ehkä mää jouluun mennessä totun siihen vihkoon. :) Mulla on oma treenisuunnitelma: ohjauksia, ajoituksia ja sijoittumista. Koira on paljon pätevämpi kuin ohjaaja.
VastaaPoista