Se oli taas perjantain tottiksien vuoro. Ajatuksena suorittaa se pk-A. Säätöä ei edelleenkään saatu toimintaan. Päätin kuitenkin yrittää, helpostihan tuon pitäisi siitä yli mennä. Ensin kokeilin ihan ohjaamalla, jätin koiran istumaan ja menin lähemmäs estettä. Innostin koiran juoksemaan omalla liikkeellä ja ohjasin esteelle. Ei onnistunut. Sain sitten kaverin joka kiipesi lelun kanssa houkuttelemaan esteen päälle. Nyt oli koiralta jo parempi yritys, muttei vauhti eikä ponnistus riittänyt siltikään. Ja kun ronin vire laskee kuin lehmän häntä jos ei heti onnistu, niin päätimme lopettaa. Täytyy saada säädettävä, että saa alkuun loivemmaksi tuon esteen.
Noo, sitten teimme häiriön alaista seuraamista, lähellä muita koiria sekä naapuri kentällä isoon ääneen huutava ja haukkuva saksanpaimen. Yllättävän hyvin se tekee tuollaisessakin häiriössä, suht pitkää pätkää saimme väliin. Väliin tietenkin palkkasin jo perusasennosta, ettei taas muutu yksitoikkoiseksi. Lisäksi teimme hyppyä, se sujuu hyvin ja palkkaan lähes aina heti pysäytyksen perään. Pitää ottaa työnalle se palaaminen koiran viereen. Yhden kerran hypyllä jätin koiran perusasennosta istumaan, kävin nostamassa korkeutta ja palasin viereen onnistuneesti, ei väistänyt.
Loppuun vielä paikkamakuuta, johon on löytynyt kivasti virettä, jaksaa olla skarppina jo suht pitkän ajan. Välillä vapautin vieruskaverien ilosi leikkiin ja palautin takaisin makuulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti