Pientä seuraamista, sitten muistuttelin seisomista peruuttamalla, meni ok, pikkuisen niiaa seisomisessa kun alkaa kyttäämään lelua, ottaa siis paimennusasentoa. Pitäisiköhän tuohon sitten puuttua vaiko eikö? Itse pysähtyminen on ok. Palkkaan siis heittämällä lelun sen taakse, ehkä voisi taas lämmitellä takapalkkaa. Sitten pidettiin tauko. Istuskeltiin ja kateltiin kun muut tekivät. Poristiin myös toisen bortsun omistajan kanssa. Roni lähtee kyllä heti taukomoodiin, nokka on maassa ja vire matala. Sinänsä hyvä ettei se kiehu turhia, kunhan saan sen nostettua aina. Mutta sille tuntuu olevan merkkinä se että kun remmin ottaa irti, silloin aktivoidutaan. Seuraaminen kytkettynä voikin olla hankalampi.
Tauon jälkeen jatkettiin samaan tyyliin. Seisomiset vain yhdistettiin seuraamiseen. Sekin onnistui eikä kertaakaan valunut maihin, sama lelun kyttääminen vain jatkui. Otimme myös vähän käännöksiä ja niihin olen tyytyväinen. Olen oppinut antamaan apua hartioilla paremmin, roni lukee hartialinjaa niin hienosti. Pari luoksetuloa otettiin myös, vauhtia saisi olla enemmän mutta laukalla kuitenkin tulee. Kaiken kaikkiaan treenit meni taas paremmin kuin odotin, hyvältä näyttää. Roni ei juuri ota enää häiriötä muista, todella hyvin keskittyy siihen nähden mitä se oli vielä pari kuukautta sitten. En tiedä onko se vain tuo leikki, vai alkaako sen vietit syttymään nyt iän myötä. Tästä todisteena taas reikä sormessa, joka on edelleenkin vain positiivista ronin kanssa.
Valokuvaamisesta olen innostunut paljon, sellainen 8500 kuvaa olen näpsinyt 5 kuukaudessa. Tekee n. 57 kuvaa päivässä. Tätä vauhtia kulutan tuon rungon loppuun parissa vuodessa. Parempaa putkea on alkanut jo nyt tehdä mieli, mutta ne on niin hiton kalliita tuossa luokassa. Ollaankin ahkerasti ulkoiltu ja siitä onkin kaikkien facebook kavereiden iloksi tullut kuvia todisteiksi. Laitan nyt mun silmään parhaimpia myös tänne.
Hienoja kuvia!
VastaaPoistaLuin muuten joskus, että joku teki seuraamisen kytkettynä niin, että kehään mennessä koiralla oli kaksi talutinta. Otti ennen suoritusta toisen pois ja koira skarppasi... Keinos ovat monet!
Kiitos kiitos. Minäkin joskus olen tuosta kuullut. Mutta jos se on liikkeenä ainoastaan tokon alokasluokassa, en ota siitä paineita. Viime mölleissä kuitenkin saimme kympin siitä.
PoistaTuosta rodunomaisesta vähäisestä silmänkäytöstä, vielä en siitäkään ota paineita. Se on ihan hyvännäköistä :)Samaten jos paikkamakuussa on leuka maassa.
VastaaPoista