Eilen todellisuus iski päin näköä, tajusin että kokeeseen on enää 2 viikkoa. Olemme jatkaneet liikkeiden ketjuttelua ja teimmekin eilen hallilla sitä liikkuroituna. Ensin seuraamiskaavio kytkettynä. Sain hyvin koiran vireeseen, itse suoritus meni häiriöittä. Eihän se virheetöntä ole, varsinkaan painamisen osalta mutta en uskalla siihen puuttua nyt ennen koetta. Minun jännittämiseni voi auttaa siihen. Perään seuraaminen vapaana, tämä menikin teknisesti paremmin vaikka yhdessä käännöksessä katse ajautuikin viereiselle agikentälle. Pysähdyksissä minun pitäisi muistaa parkkipaikalla saamani neuvo, en saa pysähtyä kuin seinään vaan hieman jarruttaa koiraa. Tähän perään liikkeestä maahan meno, varsin voimakkaalla vartaloavulla tein varman maahanmenon. Avusta voi rokottaa mutta muuten täydellinen. Tähän vielä perään luoksetulo, muuten hyvä mutta stoppasi kauas mistä tosin korjasi itse lähemmäksi, tuli sivulle vasta toisella käskyllä.
Pidettiin vähän taukoa ja sen jälkeen otimme seisomista. Ensin painui maahan mutta sitten onnistui ja tajusin virheenikin. Käskytän välillä SEIS ja välillä SEISO. Heti kun käskytin SEISO niin stoppasi seisomaan ja täydellinen liike. Hyppy meni liikuroituna hyvin. Luoksepäästävyys tehtiin pariin otteeseen. Se vain on niin ihanaa kun joku tulee kohti ja vielä koskee. Hirveää kiemurtelua mutta vaivoin pysyy suunnilleen paikoillaan. Tästä voi joku rokottaa mutta kun ei nouse seisomaan eikä varsinkaan hypi. Loppuun täydellinen paikkamakuu, vähän haisteli puolivälissä maata mutta skarppasi ja pysyi varmaan 3min häiriössä. Laskeskelin että tällä suorituksella olisi tullut ykköstulos vaikka nollattiin liikkeestä seisominen. Hyvin se menee, enää en taida treenata yhtään ennen koetta etten vain pilaa mitään :P
Bradista sen verran että onhan vain mahtava kakara, olen erittäin tyytyväinen näihin 3 päivään. Mahtavan luonteikas sylivauva. Pahimmillaan hulluuden partaalle syöksevä piraija ja parhaimmillaan läheisyyden kaipuinen pikku pentu. Yleensä jotain hienoa tähän väliin. Tarkempaa juttua joskus myöhemmin.
Tsemppiä kokeeseen!
VastaaPoistaKiitos :)
VastaaPoista