Mun blogia on luettu 10000 kertaa vuoden aikana, eli lähes 30 kertaa päivässä. Kai nämä jutut sitten joitakin kiinnostaa. Olisi tietenkin välillä kiva saada tietää ketä täällä käy. Alkuaikojen 5-10 kävijää on muuttunut nykyisin jopa 100 kävijään päivässä. Muutama mietiskelyn aihe on muotoutumassa ja sopivan inspiraation tullessa kirjoittelen niistä. Siihen asti kirjoittelen vain noista tylsistä tapahtumista.
Lauantaina olisi se ensimmäinen koe, olenkohan siitä kenellekkään muistanut mainita, itse sitä en pysty kyllä unohtamaan. Tuntuu että mahalaukku pyörähtää ympäri jo nyt tilannetta ajatellessa. Viime torstain koemaiset meni putkeen ja päätin etten enää treenaa ennen koetta. Haen sillä motivaatiota koiralle ja varmistelen etten enää pilaa mitään. No ihan pikkuisen olen ottanut seisomista, mutta ei sitä lasketa :P
Bradi on kyllä aivan mahtava pikku bordercollie, edelleenkin. Ei mulla siitäkään mitään uutta kerrottavaa ole.
Kun noin pieni pentu on kuvioissa niin on julmaa olla laittamatta KUVIA! :) Muutenkin lisää kirjoituksia teidän puuhailuista pennun kanssa. Teetkö joitain asioista toisin uuden pennun kanssa verrattuna miten toimit Ronin kanssa?
VastaaPoistaHyvä kysymys, tätä piti oikein alkaa pohtimaan. Ajattelin selvitä tästä kysymyksestä lyhyellä vastauksella mutta se laajeni niin että teen kokonaan uuden aiheen sille :D Kuvat menee tuonne facebookkiin mutta kai se pitäisi tännekin muistaa jotain laittaa. En yleensä julkaise anonyymien kommentteja, tein nyt poikkeuksen.
Poista