Olen taas mietiskellyt, edelleen aiheesta mitä aion tehdä toisin. Olen huomannut että useamman lajin tavoitteellinen harrastaminen tuo ristiriitoja ja kompromisseja koulutukseen. Ronin kanssa, kuten nyt bradin kanssa on aloitettu ihan kontakti treeneistä. Opetettu pitämään ja ottamaan kontaktia, katsekontaktia. Tämähän on perusjuttuja toko tai pk-koiralle. Tässä tulee jo periaatteessa ensimmäinen ristiriita agilitykoiraan.
Ronin kanssa olemme talvella työstäneet sitä että se pitää focuksen edessä, seuraavassa esteessä eikä kysele apuja joka välissä. Kontakteilla on palkka ollut edessä ja vapautus tulee kun katsoo palkkaa. Vastavuoroisesti tokossa on palkka kentän reunalla ja sen pitää pitää katsekontakti minuun. Hei, täähän on varmaan helppoa koiralle.
Agilityssa koiran pitää olla irtoava, estehakuinen mutta silti kuunneltava ohjausta. Tokossa ei saa sooloilla, tehdään ainoastaan käskystä. Agilityssä jos olet myöhässä, koira on väärällä esteellä hetkessä eikä siitä kielletä. Se on tehnyt ihan oikein, ohjaaja vain mokasi. Tokossa se ei vain ole sallittua.
Haussa koira pitää olla itsenäinen mutta silti ohjattava. Ohjaaja antaa suunnan ja koira tekee sen jälkeen itsenäistä työtä.
Paimennuksessa, no siitä en vielä edes hirveästi tiedä. Ohjaaja on lähinnä luvan antaja, koira pääsee tekemään sitä mihin se on jalostettu. Vähän kuin laskisit metsästyskoiran vapaaksi.
On siinä sellainen sekametelisoppa etten ole ihmeissäni että se on välillä hankalaa. Eikä tuollaiseen kovin monesta rodusta ole. Siksi rotuvalintani onkin bordercollie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti