Bradi leikattiin tänään. Lääkärin mukaan kaikki meni tosi hyvin. Fläppi oli saatu pois, nivel on huuhdeltu ja nyt rusto pääsee parantumaan. Meidät soitettiin hakemaan bradia, alkaa heräilemään. Astuimme ovesta sisään ja eläinlääkärissä kaikui tuttu huuto. Bradi oli selkeästi takahuoneessa sitä mieltä että täältä on päästävä pois. Bradi päästettiin pois häkistä ja vein sen sylissä autoon odottamaan, sinne se rauhoittuu jos en ole näkyvissä. Kävimme lääkärin kanssa läpi mitä sieltä löytyi ja keskustelimme jälkihoidosta ja muusta.
Nyt bradi nukkuu häkissään, pari kertaa on silmissä ollut sellainen kiilto että enhän mää tänne jää. Mut on se sinne rauhoittunut. Jalka on selkeästi kipeä mutta tänään ei kipulääkettä saa antaa. Tästä jatketaan varovasti. Lääkäri ei suosittanut pakkolepoa, vaan rajoitetusti liikuntaa heti kun ei onnu. Eli remmissä voi käydä reilusti pihalla kun ontuminen loppuu. Vapaaksi nyt ei aikoihin voi päästää. Heti kun haava on parantunut niin lähdetään uimaan. Kaikenkaikkiaan nyt näyttää hyvälle. Koira on operoitu ja paranemassa. Pakkolepoa ei tarvitse kuin sen verran ettei pääse riehumaan, mikä nyt bradin kanssa tarkoittaa käytännössä kaiken vapauden poistamista.
Mutta mulla on tänään ollut tunne että iso paino lähti hartioilta, sydämen ympäriltä lähti se kiristysside. Mulla on ollut aivan älyttömän paska olo pitkän aikaa. Ei sitä kaikki ymmärrä. Joku voisi sanoa että ne on vain koiria. Ei ne ole, missään nimessä ne ei ole VAIN koiria. Ne ei ole itse tänne tulleet, ne eivät ole valinneet mitään. Me olemme ne valinneet, ottaneet ne tänne ja meidän tehtävämme on niistä huolehtia ja tehdä niiden elämästä elämän arvoista.
4 viikkoa sitten bradi ontui ensimmäisen kerran. Mulla oli vain tunne ettei nyt kaikki ole kohdallaan. jotenkin vain tiesin jo silloin. Vaikka useammat minua rauhoittelivat. Bradilla oli kynsivaurio, antura halki ja vaikka mitä. En niistä repinyt stressiä, nuoren ja viriilin koiran vaivoja. Tämä oli vain erilaista. Selkeää kipukohtaa ei löytynyt ja ajattelin heti pahinta.
Tänään ell kanssa jutellessa tajusin jotakin uutta. Noin nuoren koiran rustot vielä palautuvat, mitä aiemmin tuollaisen hoitaa niin sen paremmin se toipuu. Nyt tajusin, kuinka monen koiran ontuminen kuitataan kasvukipuina tms. odotetaan virallisia kuvia ja kuvataan koira puhtaaksi 1,5v iässä. OCD voi olla oireeton, se voi parantua itsekseen. Juuri tuon nuoren koiran ruston palautumisen vuoksi. Joidenkin operoitujen koirien olkakuvista ei kukaan ell voi sanoa myöhemmin että olisi ollut OCD. Hitto miten salakavala sairaus. Kuinka montaa oireetonta on jalostukseen käytetty. Kuinka moni on vähän ontunut nuorena.
Jokatapauksessa viimeiset viikot on ollut raskasta aikaa. En muista milloin olen viimeksi murehtinut näin paljon. Nyt se helpotti, se epätietoisuus, nyt keskitytään kuntoutukseen.
"Pelkää en, siedän sen, tiedän sen"
Tuo peittely on vastenmielistä ja vastuutonta. Juuri noita tapauksia, joissa on uusintakuvattu ja ELL toteaa- ei OCD, vaikka koiralla on jopa irtopala! Näille suunnitellaan pentuetta! Tuntuu uskomattomalle, mutta näyttää todelle.
VastaaPoistaSitten on juuri noita, joita ennen kutsuttiin koiran kasvukivuiksi ja ne menivät aikanaan ohi. Rusto tervehtyy ja sairaus peittyy.
Joillakin on niin hirveä hinku saada sen oman koiran, joka ei monesti ole muutenkaan mikään keskivertoa parempi, ne pennut.
Vastenmielistaä ja pelkkää oman edeun tavoittelua. Kuten jo aiemmin kirjoitit, sairasta koiraa ei toivo kenellekään, eikä sellaisia pidä silmät kiinni"jalostaa".
Mutta ilon aihetta on, että Brad toipuu ja sen ei tarvitsekaan olla häkitettynä niin pitkään kuin olit pelännyt.
Rapsut Bradille!
Ja kuinka montaa käytetään tietämättä, oireeton tai lievillä oireilla mutta huomaamaton kuitenkin. Unohdin tuossa hässäkässä että olisimme samalla ottaneet verinäytteen ja olisin lähettänyt lohen tutkimukseen. Mutta ell sanoi, että hän, pelkästään hän leikkaa oulussa 2 bortsua kuukaudessa. Eli 12-24 bortsua vuodessa. Ja Oulussa on tunnetumpi lääkäri, ja kuinka monta leikkaa nämä maanlaajuisesti tunnetut.
PoistaMulla on puolivuotias bc ja tää koskettaa kun kuvittelee millaista olisi jos sen joutuisi pistämään pakkolepoon ja näkemään että särkee. "Koiria ne vaan on" asenne voi olla sen peruja että monille koira on "vain" lemmikki, ehkä rotua joka ei "huuda" tekemistä ja aktiivielämää. Mäkin olin huomaavinaan kun pienempänä vahdittiin ettei tuo mene kylässä portaissa rallia niin ei kaikki sitä oikein tainneet tajuta. Luulen että pitivät ylisuojelevaisina mutta siinäpähän pitävät, haluan että aktiivisella koiralla olisi aktiivisia vuosia edessäkin.
VastaaPoistaVoimia!
Voi miten ikävä lukea blogistasi tällaista :/ Itse kuvautin bortsuni olat välikuvissa kun sen veljellä puhkesi ocd olikos se nyt 7kk ikäisenä. Luojan lykky oli että Kellyllä oli terve luusto niissä kuvissa. Niin mahtava kuin tämä rotu onkin käyttöominaisuuksiltaan ja luonteeltaan niin minun tapauksessani Kelly on meidän ensimmäinen ja viimeinen ko. rodun edustaja. Kun en enää löydä kiinnostavaa pentuetta mistään missä riskiä ei olisi, en enää uskalla bc:ta ottaa. Voimia!
VastaaPoistaSanoisinko että voi tosiaan olla vaikeaa jatkaa rodun parissa, niin hieno rotu kuin onkin. Mutta on niitä ongelmia muissakin. En tiedä mihin vaihtaisinkaan. Mutta nyt on toiveissa että bradi kuntoutuu ja pääsemme jatkamaan lähes kaikkia harrastuksia.
PoistaJa sullahan on hieno bortsun alku. Kuulin jälkikäteen että olen sen tavannut :)
Poista