Se että nämä karvanaamat tuottavat harmia, niin ne myös auttavat jaksamaan kaiken keskellä. Tänään vääntäydyin puoliväkisin aksatreeneihin. Viikonlopun koulutuksien jäljiltä tiesin tulossa olevan jotakin uutta eikä niin helppoa. Lainaan ratapiirroksen luvatta Hennan blogista. :)
En jaksa alkaa tarkempaa selostusta tekemään, mutta rata tehtiin neljässä osassa. Ohjauksina käytettiin perusohjauksien lisäksi seuraavanlaisilla nimikkeillä kulkevia ohjauksia: niistosokkaria, pakkovalssijaakkoa, pakkovalssi-valssia sekä persjättö-sokkari-jaakkoa. Joku palanen on alkanut loksahtamaan paikoilleen kun radan visaisuudesta ja uusista ohjauksista huolimatta treeni kulki mukavasti. Vaikka roni on hiton nopee niin ohjauksiini on löytymässä sellainen rauhallisuus ja varmuus, sellainen zen tila. Olen oppinut vähän juoksemaan ja käyttämään käsiäni hillitysti mutta tärkein on silti se rauhallisuus, se "kiirekiirekiire"-ajatus on hävinnyt päästäni ja kuviot joita en olisi voinut kuvitellakaan aiemmin onnistuvat kerrasta.
Ja se tunne kun onnistuu jossain vaikeassa, tuntee saavuttaneensa taas uuden portaan. Jaakko on mun uus bestis, se on todella käyttökelpoinen meidän molempien sujuvassa etenemisessä. Ja mikä tärkeintä, treeneissä unohtuu kaikki kun keskittyy suoritukseensa. Ja roni on niin mahtava agiradalla. Pari kertaa lähdössä kääntyessäni katsomaan sitä niin se sai mut repeämään nauruun. Se on niin tosissaan, mutta maassa olo on vaihtunut pyllötykseksi, kyynärät kyllä on maassa mutta takapää ylhäällä. Tai vaihtoehtoisesti se makaa leuka maassa, alistuneen näköisenä mutta lähtöluvan saadessaan syöksyy täyttä radalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti