sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Niinpä niin.

Niinhän se on että tieto lisää tuskaa. Mitä enemmän oppii, sitä enemmän nämä "jalostus"touhut kammoksuttaa. Ei näytä kummoista tietotaitoa vaatia. Mutta empatiakyvyttömyys, itsekkyys, ahneus ja ruusunpunaiset lasit on tarpeen. Tunnolliset kasvattajat jättävät yhdistelmiä tekemättä paljastuneiden riskien vuoksi, toiset teettää ainakin ulkopuolisen silmissä hirveillä riskeillä. Asioita perustellaan monesti geenipoolin monimuotoisuuden säilyttämisellä, mutta jos koiran takana on sukuja joita mahtuu 11 tusinaan niin ei kyseessä ole kuin halu saada oma koira pennutettua. Valinnan varaa kuitenkin riittää vielä eikä ole pakko jokaista sessua pennuttaa.

Yhden ihmisen sain jo toistamiseen silmilleni mielipiteideni takia. Joskus vuosi sitten kirjoitin rotufoorumin ocd-keskustelussa että jos lähisuvussa on useampia ocd-tapauksia niin sellaiset voisi jättää pennuttamatta. Että yksittäis tapaukset arvioidaan erikseen. Ei pääse nyt tarkistamaan tarkkoja sanamuotoja kun foorumi edelleen jumissa. En siis kirjoittanut kenestäkään, se oli vain IMO. Eräs henkilöhän tästä tulikin silmilleni ja käski olemaan hiljaa asioista joista en mitään tiedä. Mielipide eroja saa ja pitää olla, mutta ei niiden vuoksi silmille tarvitse tulla. Ihmeen kovaa älähti vaikka tämmöinen mistään mitään tietämätön aloittelija vain kirjoitti oman mielipiteensä. Tämä henkilö on kuitenkin vetänyt koko palon sieraimeensa niin syvälle että se on edelleen siellä. Asiasta olen silti edelleen aivan samaa mieltä. Jos pentueessa on 3 sairasta yksilöä niin en näe järkeväksi pennuttaa siitä muitakaan yksilöitä, olkoonkin kuin hyviä koiria.

Olen törmännyt taas muihinkin ihmellisiin asioihin. Ocd pennun omistajaa syytetään sairaudesta. Ihan kuin pennun omistajalle ei ole tarpeeksi raskata muutenkin sairauden selviämisen jälkeen. Pennun ottajalle ei ole kerrottu keinohedelmöityksistä eikä elvytyksistä. Keskenmenon saanutta narttua suunnitellaan astutettavaksi seuraavasta juoksusta. Muutenkaan en ymmärrä samojen yhdistelmien ja yksilöiden käyttöä ennen kuin edellisistä pennuista on kunnollista jälkeläisnäyttöä. On vaadittu ennakkomaksua ennen ensimmäistä tapaamista. On otettu yli-isoja ennakkomaksuja ennen yhdistelmän varmistumista.

Sanoin jo joskus vuosi sitten, bordercollien ocd tulee räjähtämään käsiin, ennenkaikkea välinpitämättömän asenteen vuoksi. Tämä ajatus vain vahvistuu. Olen ajatuksissani suunnitellut tulevaisuudessa kasvattamista. Mutta olen melko pitkälle tullut siihen tulokseen ettei se ole minun homma. En kyllä tiedä mistä löydän kasvattajan tai mieleisen koiran tulevaisuudessa. Rodussa on muitakin sairauksia, mutta niitä ei ole niin massiivisesti. Huolimatta siitä että hoitoennuste on hyvä niin on ocd sairaus jota ei pitäisi tulle yhdellekään koiralle. Saati muitakaan sairauksia, mitä ei tunnuta otettavan tosissaan.

Loppuun sarkasmipläjäys. Ronit voisi ilmoittaa tuonne uroslistalle. Bradit myös myöhemmin. Sehän on vain suositus ettei ocd-koiraa käytettäisi jalostukseen.

5 kommenttia:

  1. Olen ihan samaa mieltä useimmista asioista mitä tässä pohdit! Pentuja vaan teetetään riskeistä välittämättä ja täysin mitäänsanomattomia koiria käytetään "jalostukseen", tokkopa se mitään jalostusta enää olekaan. Mä pelkään, että bc-rotu vedetään pohjamutiin huonojen jalostusvalintojen ja välinpitämättömien kasvattajien takia. Itsekin olen tässä pohdiskellut, että mistä löydän seuraavan pennun sitten tulevaisuudessa, keneltä pennun huolin. Voin kertoa, että potentiaaliset kasvattajat on aika lailla yhden käden sormin laskettavissa, ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  2. Minulle kirjoitti mailia Johanna etelästä- että blogiani käy lukemassa ne , jotka haluavat saada huvia ja kicksejä jostain.
    Pääosin avoin blogini on nykyään pelkkää puhdasta koiraelämää, pihansiivousta, pieniä viitteitä, että edes treenaamme jotain. Siitä nyt ei luulisi kenenkään täyspäisen mitään kicksejä saavan.

    MUTTA!!! Olen kirjoittanut kärkkäästikin jo vuosia sitten tuosta samasta asiasta, josta nyt kirjoitat. Mikä on muuttunut? Päinvastoin tuotantolinjat pyörivät täydellä teholla ja volyymi näyttää vain paisuvan.Olen kyllästynyt ja päätynyt pihakuviin. Onneksi sinä jaksat jatkaa.

    Kennelliitto ja keinosiemennys: "Koirien keinosiemennysten määrä on nykyisin lähes 500 siemennystä vuodessa. Siemennyksen tai sperman keräyksen saa suorittaa eläinlääkäri. Siirretyn tai pakastetun sperman mukana pitää olla eläinlääkärin antama todistus sen alkuperästä (sperman keräystodistus). Siementänyt eläinlääkäri toimittaa Kennelliittoon todistuksen siemennyksestä sekä todistuksen sperman alkuperästä.

    Siemennettävän nartun ja spermaa luovuttavan uroksen pitää olla tunnistusmerkitty ja merkintä tarkistetaan toimenpiteen yhteydessä. "

    ..jatkuu...
    "Keinosiemennyksestä syntyneen pentueen rekisteröinti

    Astutustodistukseen on merkittävä, että pentue on syntynyt keinosiemennyksen avulla.

    Keinosiemennettyä pentuetta koskevat Kennelliiton yleiset ja rotukohtaiset rekisteröintivaatimukset. Pakastespermasiemennyksen kohdalla koskevat urosta ne vaatimukset, jotka olivat voimassa sperman pakastushetkellä.

    Lisäksi vaaditaan eläinlääkärin etukäteen Kennelliittoon toimittama keinosiemennystodistus (toimitettava 14 vrk kuluessa siemennyksestä) Siirtosperman tai pakastetun sperman kohdalla tarvitaan eläinlääkärin allekirjoittama Kennelliiton spermanottotodistus tai ulkomaisesta spermasta vastaava eläinlääkärin todistus sperman alkuperästä.

    Jos siirretyn tai pakastetun sperman alkuperästä ei ole asianmukaista todistusta, voidaan pentue rekisteröidä vain polveutumistutkimuksen perusteella. "
    Linkki kokonisuudessaan:

    http://www.kennelliitto.fi/FI/jalostusjakasvatus/artikkelit/Keinosiemennys.htm

    Ostajalle on tietenkin kerrottava hedelmöitystapa.

    Ahmed Ahneita vain on niin paljon.

    Tuo, mitä Emmi kirjoitti, oli samaa, josta kirjoitin jo ainakin viisi ellei enemmäkin vuosia sitten.
    Nuo Janin laittaman Bradikuvat ovat juuri sellaista, jonka pitäisi saada silmät aukeamaan kaikilta. Kuka siinä kärsii---perhe, rahaa menee- pieni koita, joka ei ymmärrä, miksi se ei pääse juoksemaan. Ohjaaja kärsii sen oman puolesta.

    Pieni leikkaus ja siitä paranee. Todella lohduttavaa.

    Addisontautia sairastava kuihtuu silmissä. Ei ole vaarallinen, voidaan hoitaa.
    Silti näitä tehdään ja pyhästi sanotaan, että pennunostajille kyllä kerrotaan mahdolliset sairaudet siellä taustalla. Ihanko totta! Se sitten lohduttaa-niinkö? Mutta pesee kasvattajan kädet pas**sta.




    VastaaPoista
  3. Niin paljon viisautta sun kirjoituksessa! Hyvä Jani!!

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista