Aloitimme taas ihan seuraamisella, perusasennosta sekä ihan lennosta. Paikka löytyy hyvin ja vire on hyvä, hetsaamalla vielä parempi. Sain jopa videolle taas pikkupätkän suoraa. Siinä ei enää toistojen myötä vire ollut parhaimmillaan ja se tuntui aika heikolta mutta filmillä näyttää silti hyvältä? Käännöksiä oikealle otimme myös ja ne sujuivat aikas hyvin. Vasemmalle ei otettu, minun pitää ensin opetella kävelemään itse. Sitten pieni tauko. Seuraavaksi pääsimmekin hallin puolelle, tästähän ei tietenkään ole videota. Ei niitä voi alkaa silloin säätämään kun homma toimii. Avustajan ja peilin mukaan seuraaminen näyttää hyvältä, siltä se myös tuntui. Korrektia ja hyvävireistä, paikka säilyy hyvin ja kestoa voi lisätä. Virettäkin alan kasvattamaan taas kun varmuus on niin hyvä. Nyt kun varmuus nousee, pitäisi myös katseen nousta ja sen käden heilua.
Ja olen tullut siihen tulokseen että vaatimus tasoa pitää nostaa. Seisomista ja maahan menoa olemme irrallaan harjoitelleet ja siirsin ne nyt seuraamiseen. Pari toistoa, kohtuullisesti meni vaikkakin selvästi oli outoa kun ei ollutkaan pelkkää seuraamista. Jätimme asian hautumaan ja kertaamme asiaa myöhemmin. Takapalkkaakin kokeilimme mutta se saa vireen laskemaan ja seuraamisen muuttumaan laamailuksi, eli seuraa vain perässä ilman innokkuutta. Ja miksi käyttää muuta kun homma toimii lelulla taskussa. Pari luoksetuloa loppuun paikkamakuusta, ihan ok. Vauhtia lisää ja eteentulot oli vinoja mutta korjasi itse.
Agilityssa olin ajatellut ottaa pientä radan pätkää mutta päädyin 3 esteellä suoritettuun ohjausten harjoitteluun. Nyt en jaksa edes piirrosta piirtää mutta esteet olivat \_/ muodossa ja siinä teimme sellaista kahdeksikkoa. Molemmilla puolilla oli jopa putket houkuttimina. Roni osaisi tuon hienosti kun ohjaaja vain pysyisi pois tieltä ja ohjaisi kauempaa. :) Aksaa ei paljon otettu, tottikset vei jo mehut ohjaajasta. Hieno ilta, reilu 4 tuntia siellä hallilla meni ja on mulla hieno koira. Nopea, viisas, nöyrä ja oppivainen. Kun vain ohjaaja olisi samalla tasolla.:)
TAAS kiva kirjoitus! :)
VastaaPoista" Vasemmalle ei otettu, minun pitää ensin opetella kävelemään itse. " :D
Itse opettelin tuota tokokävelyä lenkeillä ja kääntyilin ja pysähtelin ja askelsin...
Opettelemme aina mun kursseilla myös ohjaajien kävelyä ilman koiraa liikkuroinnin kanssa.
Noin se menee. Hienoa, että olet vain jaksanut kahlata ne ensimäiset kummastelut läpi.
Kiva, mun ulosantini ei ikinä ole ollut hyvää :D Tuo yksin kävely tuntuu alkuun aika tyhmältä mutta se on hyödyllistä. Kuvittelee vaan koiralle täydellisen seuraamisen ja saa keskittyä siihen miten itse kävelee. Sama on agilityssäkin, ohjaaja tarvitsee yksin radan läpi käyntiä. :D Mulla vaan käy lenkillä että jos yksin yritän tehdä niin jonpikumpi koirista on perusasennossa ja seuraamassa. :D
Poista"Mulla vaan käy lenkillä että jos yksin yritän tehdä niin jonpikumpi koirista on perusasennossa ja seuraamassa. :D" :DDD
VastaaPoistaTuttu juttu. Mutta kirjoitusulosantisi on mukavaa luettavaa-älä väheksy.
Äidinkielen opettajani oli aina erimieltä. Lähinnä kuitenkin tarkoitin sitä ettei ulostuotettu kirjoitus vastaa ihan sitä mitä ajattelin. Ajatus juoksee niin nopeasti verrattuna kirjoitukseen että kirjoituksistani tulee välillä sellaisia vaikeasti ymmärrettäviä lyhennelmiä. :D
Poista