Viikko sittenhän roni haahuili jopa agility kentällä. Nyt olemme käyneet kentällä vain leikkimässä, palkannut olen lelulla kontaktista. Leikitty saalisleikkiä, mikä on alkanut sujumaan jo hyvin, koppausvaiheeseenkin on tullut ronille vauhtia ja syvempi puru, ote on vain vielä vähän hentoinen. Ei vaatimista, ei painostusta, ei mitään "negatiivistä", vain kerran huusin ein kun juoksi kohti autotietä pääskysen tms. perässä.
No tänään oli agiliidot vol.2. Ja millä asenteella tuo pikkuinen elukka oli kentällä! Hihnassa vielä nuuskutteli mutta kun löysäsin hihnasta muuttui asenne sellaiseksi mitätehdäänmitätehdääntehdäänjotain. Kukaan tai mikään muu kuin minä ei kiinnostanut kentällä, vaikka toisia koiriakin oli ihan lähellä. Olen niin pilvissä, ei se hauskuus sieltä mihinkään ole kadonnut. Nyt vain jatketaan samaa rataa, alamme sitten taas yhdistelemään lyhyitä juttuja väliin.
No agiliidosta sen verran että treenasimme valsseja, parilla eri radalla. Olenhan minä niitä treenannut, en vain ole tiennyt sen nimeä. :) Meillä oli varakouluttaja paikalla josta tykkäsin. Nimenomaan puuttui minun tekemiseen. Sain taas kuulla kuinka olen myöhässä, ohjaan liian läheltä osaavaa ja irtoavaa koiraa jne. Mutta opin paljon, ennenkaikkea luottamaan että ohjaukset sujuu jo kauempaa. Samalla sain hyvää palautetta kropan käytöstä, roni lukee ensisijaisesti kropan suuntaan, kädet on vain apuna. Mutta yllättävän vaativaan suunnanmuutokseen ja samanaikaiseen valssiin yms taivuin kuitenkin, ehkä minäkin olen kehityskelpoinen. Mainittakoon myös Minnan ja mintun hieno suoritus. Tekivät putkea erikulmista sekä 3 esteen rataa jossa viimeinen este kääntyy. Minttuhan on taitava, siellä kans ohjaajalla parannettavaa enemmän. :D
31.5 olisi mölliagit, joskohan tuota uskaltautuisi sinne... ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti