Kävimme tänään talkoilemassa kentällä. Rakensimme toko hypyn ja toiset kiinnitti hyllyjä ja koukkuja kontin seiniin. Saimme konttia vähän järjestykseen. Olihan meitä 4 jäsentä + 3 perheenjäsentä talkoilemassa, en nyt sanoisi hirveän aktiiviseksi. No saimme tehtyä sen mitä aioimme, Pk-esteet pitäisi vielä tehdä.
Jäin ronin kanssa kentälle kun muut lähtivät. Ajattelin että otan imuttamalla vähän käännöksiä. Mutta kun ei se toimi, siis namipalkka tuolla, hajuja on niin paljon että se on imutuksessakin 2 askelta ja koira haahuilee metrin päässä nokka maassa. Vaihdoimme lennosta leluun ja johan motivaatio taas löytyi, on se vaan makea miten se toimii lelulla. Otimme aluksi takapalkalla ihan seuraamista ja perusasentoja, lyhyitä vaihtelevia toistoja. Lisää nopeutta perusasentoihin ja tarkkaavaisuutta lähtöihin, askeleen jälkeen vapautus palkalle, ja toimii. Kokeilin kerran myös ihan kaukopalkalla, pallo kentän reunalle ja kentälle. Otettiin seuraamista ja liikkeestä maahan menoja, välipalkkana pelkät kehut ja sekin toimi. Sopivasti nyt kun motivoi lyhyillä treeneillä ja väliin pitempää niin tuollehan voi saada koemotivaation ja palkkaamattomuuden saada rakennettua helpostikin. Loppuun otettiin muutamat eteenmenot. Ekan kerran veimme yhdessä lelun kentän päähän. Lyhyt seuruu, vapautus ja perään eteen-käsky, ja juoksihan se, täyttä laukkaa. Sitten vähän leikkiä ja vaivihkaa heitin pallon kentän päähän. Lelut taskuun, seuraaminen, eteen-käsky ja juoksu apu kohti palloa, vähän haparoiden lähti mutta pallo löytyi. Toinen vastaava ja nyt lähti epäröimättä täyttä laukkaa. Kolmas vielä, pelkällä käskyllä ilman apuja ja sehän juoksi, tykkäs vissiin kun pääsee vauhtiin välillä. On se vaan etevä. Käännöksiä, seisomista ja vielä seuraamisen tekniikkaa kun hiotaan kotona niin hyvä tulee. Nouto meillä on pahiten jäljessä mutta siihen on aikaa harjoitella.
Ronihan on huomenna 9kk, ja kuinka hyvä se jo onkaan. Mulla on nyt oikeasti käsissä sellainen koira jossa on potentiaalia. Se tuo mukanaan myös paineita, jos tämän kanssa ei onnistu niin saa tosiaan peiliin katsoa. Herkkis se on vieläkin mutta olemme jo löytäneet kohtuu hyvän sopusoinnun, se ei paineistu turhista enkä minä paineista sitä turhaan. Olen vapautunut ohjaajana ja oikeasti kehun sitä kun se onnistuu. Sillä on makea saalisvietti joka kehittyy vielä kokoajan. Parin viikon päästä käydään vielä se Mujusen saalisviettikurssi. Viime mittauksessa roni oli muuten 19kg ja 56cm, eli suht reilu, mutta mää tykkään.
Teillä on oma kenttä ja mitä väliä aktiivien määrästä. Yksikin hyvä treenikavrei riitttää.
VastaaPoistaKyllä kelepaa!
Roni on vielä nuori poika ja kyllä varmaan pääset sinun asenteellasi eteenpäin- vaikka minne.
Iloa ja kaikkea kivvvvaa sinne teille!
Maahiset